Ja siihen umpikujaan hän aina lopulta ajautui: jos lähden näköäni saamaan, jää suoperkkiötyö tekemättä—jos mieli saada suoperkkiötyöt tehdyksi, menee minulta näkö. Kummastako on talolle enemmän hyötyä tai vahinkoa ja kumpiko valittava? Menköön näkö! Mutta sokeahan ei kykene mihinkään, tuskinpa tekemään mitään edes oman ruokansa edestä. Jään loppuiäkseni heidän hoidettavakseen ja talutettavakseen ja talon rasitukseksi. Se on sille ajanpitkään suuri kulutus, vaikkei rahaista rahaa heti menisikään. Sillä ties kuinka kauan tämmöinen tervesisuksinen ukko vielä elää—vaikka eläisi yhdeksäänkymmeneen. Luulisi heidän itsensäkin käsittävän. Ja hän päätti sen taas niinpäin. —Puhun siitä heille heti, kun tulevat tupaan, ja istun huomenna postin rekeen.
Veljenpoika kuului ajavan pihaan hakokuorman, riisuvan hevosensa ja paukkavan tallissa. Ja silloin häntä taas herpaisi toisapäin.
Jos siitä ei ole apua. Jos se raha menee eikä näkö kuitenkaan tule takaisin. Parempi on silloin antaa sen mennä tätä menoaan. Eihän minusta enää näkevänäkään olisi isompiin töihin. Siihen, mihin kykenen, kykenen silmitönnäkin. Hakojen hakkuu luonnistaa silmät ummessakin. Verkkoa osaa sokeakin kutoa. Soutaa voin, kun on joku, joka istuttaa venheen kokkaan ja itse istuu perään. Väännän minä sokeanakin silppumyllyä ja pyöritän siivuukonetta, kun ääreen vievät. Onhan täällä lapsia minulle silmäksi. Saunaan kai kyllä mielellään hoitavat samalla kuin itsensäkin, ja kerta pari vuodessa kirkollekin. Lukemaan ei taitaisi enää päästä uusillakaan silmillä. Jos sairastun—mutta hoidettavahan se olisi näkeväkin sairas, ja hautaan hoidettaessa ei sokeana kuolleesta liene suurempaa vaivaa kuin silmällisenäkään…
Parasta lie, että saavat sen suonsa kuivatuksi. Joukko kasvaa eikä ne tässä pääse oikeaan elämisen vauhtiin, jos eivät alueet laajene… Ja mistä minä nyt saan senkään saattajan sinne mukaani? Ei ole yksin lähtemistä, kun on kuulema monet muutokset ja juna tulee yön aikana Helsinkiin.
Kunnan tohtori kyllä oli varma siitä, että näkö palautuu. »On ihan varma, että saatte näkönne, jollette vitkastele», sanoi. »Mutta minkä teette, se tehkää pian.»
Kun tietäisi, mitä veljenpoika oikein ajattelee. Eihän se tietystikään kehtaa panna vastaan, jos kuulee mieleni kovin tekevän.
Ja vanha vaari päätti virittää veljenpoikansa eteen paulan: olen itse olevanina linikkaan lähtöä vastaan. Jos se yhtyy, on sille raha mieluisampi. Jos taas rupeaa yllyttämään ja kivoittelemaan, niin silloin se tahtoo, että menen. Ja odottaessaan pani vaari sitä varten valmiit vastauksetkin veljenpojan suuhun. »Nyt ei muuta kuin setä taipaleelle ja heti! Lähden itse saattamaan.»—»Olipa nyt talo kuinka pieni tahansa, niin ei tässä hätää tule, kun ei ole tullut ennenkään.» —»Saadaan se suo-oja kerran vielä mitenkuten kaivetuksi.»
Veljenpoika tuli tupaan, ripusti turkkinsa naulaan ja teki tulen.
—Ka, täälläkö se istuu pimeässä.
—Näkeehän tuota pimeässäkin tämmöinen näkijä.