Henkeään pidätellen odotti setä, mitä veljenpoika virkkaisi.
Veljenpoika virkkoi:
—Ka, kun on kengänpohjaan puhjennut reikä. Siihen on heti ruvettava paikkaa panemaan.
—Olisihan minulla kyllä se raha ja vähän enemmänkin, niinkuin tiedät, mutta säälittäähän sitä siihen panna, kun saattaisi tarvita parempaankin.
—Mihinkä parempaan? kysyi veljenpoika nyt uteliaan pikaisesti. Mutta sitten kuin jälkiään peittäen teennäisen hitaasti:—Mikäs se nyt olisi sen parempaa?
—Olisi kai se siinä alangon viemärissäkin yhtä hyvässä tallessa kuin vanhan sokean silmässä.
—Olisi kai se siinä hyvässä tallessa.
—Niin kummassako?
—Kummassakin olisi hyvässä tallessa.
Vaarin ei ollut tarvis enempää udella. Hän tiesi nyt, että se panisi sen kernaammin suohon kuin silmään. Mutta nyt riensi veljenpoika sanomaan:
—Mutta ei suinkaan pidä sitä katsoa … minä ilman vain, kun kysyitte.
Saadaan se suo toki kuivatuksi jotenkuten muutenkin.