Se jäi siihen. Setä siirtyi verkonkudoksensa ääreen eikä lääkäriin lähdöstä puhuttu sen päivän perästä. Viemäri avattiin vaarin säästöillä, alanko kuokittiin ja kylvettiin. Oli saatu vähän viljelyslainaakin maanviljelysseuralta. Kun siinä heilimöi ensimmäinen ruis, oli vaarin silmän päällä jo ikuinen jää, niin paksu, ettei kirkkainkaan paiste enää kuumottanut sen pimeyteen.
Suvisina sunnuntaipäivinä kuletutti hän itsensä lapsilla viljelyksen ääreen ja istui siinä ojanreunalla kuunnellen tähkien kahinaa ja hengittäen heilimon lemua.
Tulihan tietoon, minkä uhrauksen ukko oli tehnyt. Veljenpoika kertoi asian niin, että setä itse oli niin tahtonut ja ettei häntä houkuttelemallakaan oltu saatu Helsingin tohtoriin. Olisihan sille toki annettu kyydit ja toimitettu apu kuinka kaukaa tahansa, mutta kun se itse oli sen toisapäin päättänyt, niin eihän häntä voitu väkisinkään viedä.
Vaari hakkasi vielä monet vuodet hakojaan, kutoi verkkoa, väänsi siivuukonetta ja silppumyllyä ja soudatteli lapsia.
Veljenpoika ei kyennyt pitämään taloa, vaan möi sen yhtiölle, siirtyen sen palvelukseen ja jääden itse vuokralaiseksi entiseen taloonsa. Vaari sai eläkkeensä.
Yhtiö kylvi puunkasvuun pellot ja suoperkkiönkin. Kun maanviljelyskonsulentti surkutteli vaaria siitä, että siihen toteen nyt menivät nekin silmärahanne, olisihan tuo alanko sinälläänkin kelvannut näreikköä kasvamaan, arveli äijä: »Vaan eikös ollut hyvä, ettei tuota tarvinnut näkevin silmin nähdä…»
ORJAMARKKINAT.
Kuvaus Kuopiosta v:lta 1886.
Niitä on täällä taas pidetty joulujen välillä, pidetty aamusta aina iltaan saakka. Kunnan yhteisiä vaivaisia ja köyhiä on julkisella huutokaupalla tarjottu vähimmän vaativalle hoidettavaksi ja elätettäväksi. Kunta kokonaisuudessaan on ollut kauppiaana ja kuntalaisia erityisesti ostavana yleisönä.
Tämän kirjoittaja lähti huutokauppapaikkaan, nähdäkseen, miltä siellä näytti. Sitä lähetessään tulla reuhkasi häntä vastaan mielipuoli nainen repaleisissa vaatteissa. Hänen edellään kulki talonpoika, joka ikään oli joutunut mielipuolen isännäksi.