—Söi kuin koira kunniansa.
—Upposi eikä enää nouse.
—Sen raajarikon, kyttyräselän kanssa—fyffaan!
—»Ammun ennen kuulan otsaani».
Joku koetti laimeasti puolustaa häntä. Hän oli ehkä luullut pitävänsä tehdä sen uhrin toveruuden alttarille, vapauttaakseen meidät sitoumuksestamme. Hän teki sen meidän tähtemme.
—Itsensä tähden hän sen teki. Kuka tietää sitäpaitsi, mitä jälkiä hänellä on peitettävänään.
—Tiedätkö jotakin?
—Kun voi sen tehdä, voi tehdä mitä hyvänsä; se on petosta ja väärennystä, eikä yksi petos ja väärennys ole sen suurempi kuin toinenkaan.
—Emme puhu siitä sen enempää.
Joku napautti rystysillään pöytään. Se oli kuin päätetty ja vahvistettu eikä kukaan ilmoittanut vastalausettaan.