Emmehän olleet erittäin syvästi kirjanpitoon perehtyneitä, mutta sen saimme kuitenkin hänen avullaan selväksi, että asema todellakin oli epätoivoinen. Hän oli harjoittanut jos jonkinlaisia affäärejä metsäliikkeestä ja voikaupasta ja maatilain myynnin välityksestä aina tupakkaan ja tulitikkuihin. Hän oli ostanut ja myynyt koskia, tuonut maahan keinotekoisia lannoitusaineita ja vienyt maasta lintuja, nahkoja, puolukoita ja karpaloita. Hän oli merkinnyt osakkeita uusiin tehdasyhtiöihin, höyrylaivayhtiöihin, koettanut onneaan kaikenlaisissa koti- ja ulkomaisissa papereissa. Olipa harjoittanut pörssipeliäkin. Se oli iskenyt reiän hänen liikepohjaansa, ja nyt hän ei voinut lunastaa sitä 10,000 markan vekseliä, joka jo oli mennyt protestiin.
—Se on siis se paperi?
—Se se on, huokasi hän ja painui kokoon.
—Missä pankissa se on?
—Tietysti Kansallispankissa. Periaatteesta minä en tee asioita muissa pankeissa.
—Kenen nimi sinulla on siinä?
—Ei siinä ole kenenkään nimeä.
—Kuinka ei? Ei kai pankki ole antanut kymmentätuhatta ainoastaan sinun nimelläsi?
—Eihän sen niitä ole tarvinnut antaa. Minä olen vain itse ottanut.
—Suo anteeksi, mutta nyt emme ymmärrä mitään.