—No, mutta onhan se päivän selvä asia … vekseli on asetettu kuudelle kuukaudelle ja se lankesi eilen. Jos ette usko, niin katsokaa itse…
Hän avasi pöytälaatikkonsa ja otti sieltä vekselin.
—Se on siis lunastettu! Mutta senhän piti olla pankin hallussa?
—Pankin hallussahan se onkin, niin kauan kuin en ole voinut viedä kirjoihin, että se on lunastettu ja siirretty … tässä laatikossa ovat kaikki lunastamattomat vekselit, ja tässä kaikki lunastetut.
—Mutta mitä peliä tämä on?
—Ei mutta!
Me ensin töllistelimme toisiamme ja sitten Yrjöä ja sitten hänen kirjojaan ja koteloitaan ja sitten taas toisiamme ja purskahdimme lopulta nauruun, jossa oli henkemme menehtyä.
Koko hänen liikehommansa oli ollut pelkkää mielikuvitusta. Hän ei ollut penniäkään voittanut eikä penniäkään kadottanut. Hän oli vain tehnyt valekauppoja, ollut ostavinaan ja myyvinään, keinotellut kuvitelluissa papereissa ja liikkunut kuvitelluilla pääomilla.
—Ei siis ole olemassa mitään konkurssiakaan^
—Konkurssi on valitettavasti olemassa, sanoi hän haikeasti huoaten. Minä voin joutua aivan epätoivoon ajatellessani, että jos minulla olisi ollut oikeita rahoja, ne olisivat nyt menetetyt ja vieraat ihmiset minun kauttani joutuneet häviöön. Minä itse olisin kadottanut kansalaisluottamukseni ja olisi minut ehkä saatettu lailliseen edesvastuuseen vaillinaisesta kirjanpidosta. Puoli palkkaani olisi ainakin viety ja minä olisin merkitty mies, iäksi päiväksi merkitty mies.