Eräänä päivänä, kun taas kuljettiin ohi, oli pökkelö pitkällään maassa, moneksi murskautuneena, kaula poikki, selkä poikki, lyhyt kanto vain jälellä. Sika porsaineen söi marjoja kannon vieressä. Tarkastettiin kantoa, siinä oli sian villoja. Tutkittiin sikaa, sen kyljessä oli lahon puun lastuja. Kyhniessään kupeitaan siihen oli sika sysännyt kumoon satain vuosien pelätin. Se ei ollut älynnyt sitä pelätä.
JOULUILTA TALONPOJAN TUVASSA.
Jouluaatto talonpojan tuvassa ei ole se hälinän, homman ja touhun päivä, miksi se herrastaloissa on muodostunut. Ei siellä lahjoja anneta, kuusia polteta eikä kynttilöitä sytytetä. Se on vain oleilemista, hiljaista valmistumista kahteen, välistä kolmeenkin rauhalliseen lepopäivään.
Isäntä on aamupäivällä käväissyt kauppiaasta noutamassa vähäiset joulutarpeensa, tuonut kahvia, sokeria ja nisujauhoja, ehkä myöskin viinapullon. Emäntä on tehnyt vehnätaikinan, piika siistinyt huoneet ja miniä silitellyt väen puhtaita vaatteita. Vanha ukko on pilkkoillut kakluunihalkoja, kantanut ne sisään ja kiskonut päreitä. Rengit ovat palanneet ulkotöistään, tavallisesti heinästä tai halolta, vähän varhemmin kuin muina päivinä. Heinähäkin tallin ylisille tuotua on hevonen riisuttu jo heti päivällisen jälkeen ja tehty sille ja muille vankka ape, johon on suurusta pantu kenties hiukan runsaammin kuin tavallisissa oloissa.
Ja lehmien parsiin on riputettu kuivia olkia, haudevesi keitetty huolellisesti ja annettu kuin kesäisten muistojen virkistämiseksi kourallinen suoloja kullekin. Lapset ovat olleet mäessä koko päivän, koiranpentu mukanaan, eikä kukaan ole nyt tullut heitä sieltä pois huutaneeksi.
Pirtin uunissa loimottaa iso tuli, lihapata kiehuu hiilloksella, ja koteutunut väki lämmitteleikse saunaa odottaessaan lieden ääressä. Jo päivän aikaan on mummo pannut saunan lämmitä, ja pitkän aikaa vielä auringon laskettuakin on sieltä tuprunnut savukimppu kuulakkaan talvi-ilmaan.
Tuodaan sana, että kylpy odottaa. Avojaloin ja vähissä vaatteissa juosta kimmaisevat sinne nuoret miehet pihan poikki, vanhemmat heittävät työturkin hartioilleen ja pistävät virsut jalkoihinsa. Ja kun herroja ajaa porokellossa maantietä myöten, kuuluu pienestä, mustasta huoneesta kiihkeä sähinä ja vitsojen hutkina, nousee valkoinen höyry sekä ovesta että ikkunasta, ja hajahtaa nenään koivumetsälle lemahtava löyly.
Jouluilo on silloin ehkä ylimmillään. Vähän se kenties vielä nousee, kun saunamiehet palaavat tupaan takaisin, missä viimeiset rikat on juuri sopelle lakaistu ja olkia heitetty uunin kupeelle karsinaan.
Siellä täällä pitkillä penkkilöillä istuksii valkeita olennoita mustia seiniä vasten. Mikä polttelee, mikä rouhii tupakkia, mikä täyttää kukkaronsa pulleaksi pyhäin varalle.
Mutta vähitellen kattautuu pöytä, ilmaantuu leipiä päällekkäin, haarikoita toinen toisensa viereen, kuppia kupin kupeelle, ja niiden välistä pilkottaa juhla-aterian merkkinä voiastia.