Isäntä istuu pöydän päässä ja häntä lähinnä muu miesväki yhä alenevana rivinä. Kädet leikkelevät, alituisessa liikkeessä ollen, kannikan kannikasta irti, tuopit kolahtelevat pöydän pintaan, ja lusikat vilkkavat taitavasti kuljetettuina suusta kuppiin ja kupista suuhun. Ensin ei siellä mitään puhuta, mutta sitten alkaa nieltä väin palojen lomassa kuulua sana tuolloin, toinen tällöin ja lopulta kokonaisia lauseitakin.
—Putosi tammalta kenkä metsään.—Etkö etsinyt?—Etsinhän tuota, vaikken löytänyt.—Milloinkapa se Lassi löytänee.—Herroja kuului äsken ohi ajavan, sanoo Lassi.—Ajoiko monella?—Kaksi rekeä näkyi olevan.— Eikö liene ollut pappilan jouluvieraita. Parhaaseen kahuunpa taisivat joutua.—Hyvästi ennättivät joulupuurolle.—Siellä se aina kuusi poltetaan jouluiltana … aika iso olikin, niin että latva maata viisti, kun ajoi renki vastaani sakastin takana, tietää isäntä.
Yksitellen noustaan ruualta, sen mukaan, miten kukin on ennättänyt tulla valmiiksi. On tehty tehtävät, puhuttu puhuttavat ja piipun poltettuaan vaipuvat miehet vuoteilleen pitkäkseen, sitten kun naiset ovat saaneet tilat tehdyiksi ja lakeisen suljetuksi. Herrastataloissa silloin vasta kuuset sytytetään ja viimeisiä tavarakääröjä sidotaan kiinni.
Ennen maatapanoaan on isäntä käynyt tallissa, mitannut kauroja oriille ja peittänyt loimella tämän parhaansa; ja emäntä on kantanut nahkaset ja turkit tupaan lämpiämään—sillä aamuyöstä varhain on määrä joulukirkkoon lähteä.
* * * * *
Vielä nukkuu nuori väki pirtissä, kun isäntä pistäytyy ovesta pihalle. Ei ole vielä kointähti kohonnut taivaan rannalle, kun hän kulkee pihan poikki, vetää liiteristä kirkkoreen ja kuljettaa tallista tiukukaulaisen, parhaaseen setolkkaan puetun ajohevosensa.
Lumi narisee reen jalaksen alla, ja kevyt kavio soittaa kovaksi jäätynyttä maantietä.
Vähän aikaa ajavat he yksin talotonta taivalta, jossa puut riippuvat luokkina lumen alla. Mutta hetken päästä häämöttää edessä samanlainen ajaja, ja ensi vastamäessä saavuttaa heidät jo joku jäljestä tulijakin.
Jono kasvaa, tien varrelta liittyy uusia tiukuja ja uusia kulkusia seuraan, ja meno kiihtyy. Jo näkyy tulia taloista. Ja kun laskeutaan oikotietä myöten järvelle, paistaa sen toiselta rannalta matkan määrä, kirkko, jonka valaistut ikkunat hehkuvat kuin yhtenä tulena ja jossa satoja kynttilöitä on pantu palamaan heidänkin varalle, joilla ei ole tapana niitä kotonaan sytyttää.