—Nimeni on Linnanen, entinen Borg…
—Jahah.
—Pyydän anteeksi—tulen asioissa—en virka-asioissa, vaan yksityisissä—sitoumuksen johdosta, joka minulta aikoinaan jäi järjestämättä.
—Onko kysymys vekselistä, joka koko joukon toistakymmentä vuotta sitten jätettiin minun hoidettavakseni?
—Aivan oikein … juuri siitä. Pyytäisin vihdoinkin saada suorittaa sen sisällön.
Hän oli asettanut lakkinsa pianolle, ottanut esille lompakon, astunut askeleen pari lähemmä, ja oli valmis lukemaan rahat.
—Jaha—minä—heti paikalla…
Kamreeri kiirehti huoneeseensa ja alkoi etsiä laatikostaan… Ohoo, kas vain! Maksaa velkansa… Siinä se on … no niin…
Löydettyään paperin vei kamreeri sen saliin ja ojensi sen Linnaselle jäykästi kumartaen—kenties ei kuitenkaan niin jäykästi kuin äsken.
—Se on 2,000 markkaa.