Kulmakarvat kohosivat ja toinen suupieli venähti hiukan alaspäin, samalla kun silmissä välähti kuin ilakoiva ivan ilme jostakin, sammuen samassa. Sitten hän meni.
Kamreeri jäi hetkeksi seisomaan rahojen ääreen, aikoen ne ottaa, jättäen ne ottamatta, kävellen kerta pari edestakaisin lattialla.
—… »vasta nyt päässyt tilaisuuteen»——Kun on saanut sen viran, jonka avulla—Mutta mitä se minuun kuuluu, mistä hän on saanut mahdollisuuden sitoumustensa suorittamiseen? Olkoon mies millainen tahansa, tietysti hänellä täytyy olla oikeus saada paperinsa kuitattuna takaisin… Revittäväkö palasiksi ja heitettävä palaset vasten naamaa? Toisin sanoen: lahjoittaa rahat hänelle vielä kerran.
Ikkunan ääreen tullen näki kamreeri Hellberg Linnasen, upseerin sinellissä, leveänä, kasanskilaisensa täyttävänä, ajavan torin halki, kuin uhmaten.
—Ei kukaan voi väittää, etteivät rahat… Jos asettuu sille kannalle, täytyisi joka kerta, kun joku suorittaa jonkun sitoumuksensa, ottaa selko—mutta sehän veisi in absurdum… Lahjoittaa pois…? Mutta jos minä itse en voi niitä pitää, niin kuinka voin antaa ne toiselle? Eihän samea vesi siitä puhdistu, että sitä tarjotaan toiselle. Sitä paitsi … minä otin ne jo … sanalla sanoen…
Kello löi jotakin, ja kamreeri huomasi täytyvänsä heti rientää työpaikkaansa. Hän otti rahat pöydältä, vei ne työhuoneeseensa ja lukitsi ne. Hän oli päässyt selvyyteen siitä, että ne kaiken oikeuden ja kohtuuden mukaan, sekä oikeudellisesti että siveellisesti, olivat hänen.
Pöydällä oli kirje, joka äsken oli jäänyt kesken. Ei ollut aikaa sitä lopettaa. Kamreeri työnsi sen imupaperin alle ja meni.
Tämä tapahtui, niinkuin sanottu, siihen aikaan, kuin meistä jokainen tiesi olevansa toistansa niin paljoa parempi, että saattoi rintoihinsa lyöden sanoa: »Minä kiitän sinua, Herra, etten j.n.e.»
VANHA KAUKO JA SININEN TYTTÖ.
Kaukomieli istuu haapiossaan Saaren merellisen rannassa tyynen lahden suussa. Lahden pohjassa on kylä, kylän takana uhrilehto ja karkelomäki, jonka kupeella roihuaa kokko kesäillan taivaalle, kuuluu laulua ja soittoa ja välkkää valkeata kansaa koivujen välissä. Saaren väki viettää kesäjuhlansa lopettajaisia.