Kauko istuu alahangoilla ja viskaa vettä venheestään, joka on vuotava ja laho.
—Menenkö maihin? Vai soudanko toisiin saariin? Ei tuolla minua kaivattane, tuskinpa enää tunnettaneekaan?
Ei käy enää sotia Kauko, mutta maita, meriä kiertää, vaeltaa kesät, talvet, soutaa ja hiihtää; missä vain kansaa koolla, siellä hän. Tulee, lähtee, mihinkään asettumatta, missään viihtymättä, kotonaan kaikista vähimmin. Olisi Kaukolla kalaiset rannat, riistaiset korvet. Ei viitsi kalaa pyytää Kauko, ei metsää käydä, ei halmeita hakata.
—Menenkö maihin? Mitä minä sinne? Vanhat siellä jo entiset kullat.
Airoihinsa tarttuu Kauko ja työntää ne hankavitsoista ulos.
—Siellä ovat vielä vanhat paikat. Siinä on rinteellä Annikin aitta. Siinä on Tuiran tyttöjen luhti. Tuossa on pelto, jonka rukiissa sulhon kateutta yökausi piiltiin. Morsian merkillä varoitti ja neuvoi:—»älä tule vielä!—nyt sopii tulla.» Eläneekö Terttu vielä tyttönsä kanssa? Akkoja lienevät, jos elossa ovat. Vähän minulla heistä enää iloa. Vaikea on nähdä vanha kulta. Ennen rantasipinä rantoja pitkin notkui, nyt hanhena pihapolkuja soutaa. Käden selkä ennen sileä kuin silkki, nyt karkea kuin hursti. Huulen alla ennen mehiläisen hunaja, nyt kielellä käärmehen myrkky. Semmoisia ovat. Kaunaa kantavat ne, jotka otin, kaunaa ne, jotka jätin, kaikista enimmän ne, joita en ottanut, en jättänyt. Pois soudan.
Mutta eivät uponneet vielä veteen Kaukon airot. Lepäsivät levällään kuin haukan siivet, tietämättä, noustako vai laskea.
—Eivät ehkä hyvinkään kaunaa kantane nämä. Ystävinä erottiin. Ruikuttaen rantoja juoksivat, kun lähdin. Liinat liehui, huivit huiski takaisin tullakseni. Olisi heitä hupaista kerran vielä nähdä, heitä ja tyttäriänsä. Jos ovat tulleet äiteihinsä tytöt, kaulaan sankaria kavahtavat. Vieläkö kävisin heidät naurattamassa, äidit niinkuin tytötkin?
Ylhäällä uhrimäellä välähteli valkeita vaatteita, heiskui helmoja koivun runkojen välitse. Kokkotuli roihahti puiden tasalle, huudettiin, hihkuttiin—tytötkin.
—Siellä ovat ylimmillään ilot. Siellä on olutta ja simaa!—Miksi en kävisi, katsoisi!
Posahtivat veteen Kaukon airot. Puoli pituuttaan kurahti pursi maihin. Yhdellä riennolla oli rientäjä törmän päällä. Siinä täytyi pysähtyä, hengähtää, rykiä, käden kaidetta haparoida.