—Mylläri panee sitten… Minkä perukkeen mylläri luulisi olevan parhaan tällä ilmalla?
—Tämän paasin minä panisin.
—Eikö se ole liika paksu?
—Paksu se pitää ollakin, kun lähtee isoa ottamaan…
—Jos panisi sentään samalla myöskin perhoja, kuulin toverini taas arvelevan.
—Saahan niitä panna … pannaan vain… Mahtuuhan tähän perhojakin.
Minkäslaisia teillä on perhosia?
Siellä alettiin nyt pengoskella tirehtöörin perhosvarastoa. Kuului täntapaista mielipiteiden vaihtoa:—Luuleeko mylläri, että tämmöistä ottaisi?—Se on liika korea, tässä koskessa ei ota koreita … kun olisi ruskeita tai harmaita tai mustia … siinähän olisi sen värinen, mutta se on liika pieni. No, tässä on ihan parhaan kokoisia … otetaan tämä ja tuo musta … siihen jos tarttuu, niin pysyy kanssa … saahan niitä tarjota perhosiakin … vaikka kyllä se tämä lippavehe on varmin … lippaa se ottaa, jos ottaakseen … vaan solmitaan vain perhojakin. Kurotaan heitä siihen useampiakin siltä varalta, ett'ei yhtä ottaisi.
Siellä kähnittiin ja laitettiin kahteen pekkaan, liotettiin suussa perhosperukkeita, soiteltiin rullaa, jolla oli ääni kuin kahvimyllyllä, hujauteltiin vapaa ja oltiin kai viimein valmiit, koska mylläri kuului sanovan:
—Nyt lähdetään … onkos tupakat ja tulitikut mukana?
Minua huvitti nähdä, millainen pyydys siellä nyt oli saatu pystyyn sen suuren lohen pään menoksi, joka nyt oli otettava niskasta viemisiksi rouvalle. Kalakaverini seisoi siinä valmiina taistelutamineissaan— keski-ikäinen herrasmies, lihava, tanakka, punaposkinen, paksuniskainen, ruskeaviiksinen, pulleasilmäinen, puettuna parhaaseen, mitä Englannin urheilukaupoista on saatavana: monitaskuiseen takkiin, polvihousuihin, ulsterisääryksiin ja ruskeihin nyörikenkiin, kädessä huikea parin sadan markan splitbambuvapa ja siinä rulla lujinta tekoa— katetun autopiilinsä edessä, jolla oli tultu Helsingistä Kajaanin taa— kalaa vaille valmiina valokuvattavaksi ja jäljennettäväksi. Kun vain pääasia, pyydys, olisi ollut yhtä ensiluokkaista. Mutta peruke oli kaikkein paksuinta gimppiä, »paasia», joksi sitä mylläri kutsui, pitkä ja monella leikarilla varustettu. Leikarien renkaihin oli umpisolmuihin solmittu kolme perhosta, isointa lajia: musta »zulu» ylimmäksi, keskelle punainen »soldier palmer». Alinna roikkui uistin, suuri kuin soppalusikka, toiselta puolelta hopeoitu, toiselta kuparinvärinen, siihen kiinnitetyt kolmikoukut kuin pikkuankkurit. Se oli hirvittävä murha-ase, kuin rautaharava. Minusta se oli mahdoton, pikemmin pelätti kuin pyydys. Mutta asianomaiset itse näyttivät olevan tekeleeseensä varsin tyytyväisiä ja lähtivät pyylevinä tallustelemaan koskelle.