—Hoi, mylläri, hoi, kuulkaa! ottakaa ylös! Voi sentään!
—Mitä se huutaa? sanoi mylläri.
En minäkään kuullut, mitä se huusi, sillä samassa kirkasi rulla ja vavan kärki tuikkasi veteen.
—Ahah! huusi mylläri.
—Soutakaa! Soutakaa! komensi tukkukauppias.
—Vapa pystyyn! huusin minä.
Jos se ei ollut pohjassa kiinni, niin oli siinä vavan kaaresta päättäen iso kala. Se ei ollut pohjassa. Siimaa veti alaspäin ja silloin siinä täytyi olla kala, niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, koska he juuri äsken olivat samaa vettä sotkeneet. Siima kulki kuin heiluri, ensin oikeaan, sitten vasempaan, ja asettui sitten kosken suuntaan, samalla painautuen painautumistaan alaspäin.
—Se pyrkii alas, mennään maihin, kuulin toverini ehdottavan.
—Ei mennä vielä, odotetaan, ehkä se rupeaa nousemaan.
—Se painaa niin pirusti … kyllä se menee alas.