* * * * *
Me siis omituista kyllä suoriuduimme voittajina. Kalastelimme aikamme ja poistuimme sitten omasta alotteestamme. Aika oli laittomuuden ja väkivallan pahinta aikaa, jolloin kuitenkin, ainakin paikoitellen, oma järjestysvalta vielä osasi pitää arvoaan yllä. En tiedä, kuinka olisi käynyt, jos aika olisi ollut tätä nykyistä. Luultavasti »miliisi» ei olisi pannut tikkua ristiin. Mahdollisesti olisi talo piiritetty eikä meitä päästetty ennen pois kuin olimme luovuttaneet kalastusoikeutemme »kansalle».
Tavallaan valtausyritys kuitenkin onnistui. Me poistuimme sittenkin aikaisemmin kuin oli ollut aikomuksemme eikä enää sinä kesänä palattu. Eihän ole hauskaa urheilla poliisin turvin, ja tietoisena siitä, että ainakin oli yritetty käyttää vieraan maan miesten apua omia kansalaisia vastaan. Mielemme haikeus olisi varmaan ollut pienempi, jos olisimme aavistaneet, mihin muotoihin tämä veljeytyminen ja avun hakeminen myöhemmin tulisi pukeutumaan. Tämänkesäisten suurtapausten rinnalle oli meidän osallemme tullut vain pieni pirahdus. Olen kertonutkin sen vain siksi, että sillä kuitenkin oli enteen arvo.
Kesäkuussa 1917.
STENOFYLAX STELLATUS.
Se on erään koskiperhon nimi, mutta lukijan ei pidä pelästyä, tämä ei tule olemaan mikään luonnontieteellinen esitelmä. Aion vain kertoa muutamista hauskimmista elämyksistäni, onkimisesta sillä keinotekoisella höyhenperholla, joka on jäljennös luonnonperhosta, koskihyönteisestä Stenofylax Stellatus. Monena syksynä olen saanut parhaat kalani, suurimmat loheni, silloin kun tämä perhonen on ilmaantunut vedenpinnalle. Se on antanut minulle mitä ihaninta urheilua, vienyt minut jännittäviin otteluihin, joista useimmista olen suoriutunut voittajana huolimatta hienoista vehkeistä, pimeästä, kivistä, puista, risuista ja muista esteistä. Niin pian kuin tämä perho hämärän tultua ilmaantuu lentelemään veden pinnan ylle, ilmaantuvat sen alle myöskin suuret lohet sitä saalistamaan, ja joka kerta kuin silloin kiinnitin vastaavanmuotoisen ja -värisen tekoperhon, tavallisesti Stone flyn tai March brownin tai August dunin tai Orange mallardin, siimaani, sain olla varma saaliista minäkin.
Kun lohet ja perhot näin kiinteästi kuuluvat yhteen, täytyy minun kertoa toisesta samalla kuin toisestakin. Ehkä tästä on jotakin oppia muillekin onkimiehille ja antaa oma intoni heillekin intoa hienompaan onkimiseen, jonka tieto ja taito meillä on hyvinkin alkuasteellaan. Suurimmalla osalla meidän onkimiehiämme ei ole aavistustakaan oikeasta perhosonginnasta, ei sen teoriasta eikä käytännöstä, saati sitten antavuudesta, vaikka meillä useimmat kosket, kaikkikin, ovat myös perhoskoskia eikä vain täky- ja uistinkoskia. Englannissa ongitaan melkein yksinomaan perholla ja siellä ministeritkin kirjoittavat perhoskalastuksesta laajoja tieteellisiä teoksia. Olen yhä enemmän kehittynyt melkein yksinomaan perhollaonkijaksi ja viime vuosien saaliistani on sekä pää- että kilolukuun nähden yhdeksänkymmentä sadasta otettu perhosvavalla. Tämä maa olisi varmaan monine koskineen hienommankin urheilukalastajan paratiisi, jos urheilukalastusta täällä harrastettaisiin yleisemmin ja koskemme ja virtamme saatettaisiin parempaan kuntoon ja hoitoon, kuin missä ne nyt ovat.
* * * * *
Otin muutamia vuosia sitten mukaani koskelta, jossa tavallisesti kalastelen, näytteitä siitä perhosta, jolla olin saavuttanut hyvät tuloksen. Pyysin erään hyönteisten tutkijan tiedemiehen sitä tutkimaan ja hakemaan kirjoistaan sen nimen ja antamaan minulle tietoja sen elintavoista ja synnyistä syvistä, joista en silloin tiennyt muuta, kuin että ne todella olivat »syvät», sillä sen verran olin selvillä, että perho putkahti maailmaan vedestä. Sain tietää, että tämä perho kosken yllä lennellessään laskee sen pinnalle suuren määrän hyvin pieniä munia, joita yhdistää toisiinsa useita tuumia pitkä gelatiinimainen nauha. Veteen tultuaan ne tarttuvat kiviin tai vesikasveihin ja kehittyvät siinä toukiksi, jotka pian kyhäävät ympärilleen kotelon kivistä, raakuista, hietamuruista, kasvijätteistä ja sen semmoisista, jotka ne käärivät ympärilleen silkinhienoilla kuiduilla. Tätä taloaan, joka on auki molemmista päistään, toukka kuljettaa mukanaan liikkuessaan pohjassa ja elää siellä kasveista tai vesieläimistä, jopa jotkut lajit pienistä kalanpoikasista, hyvin pienistä lohenpoikasistakin. Perho syö siis lohia, ennenkuin lohi syö sen—todellakin ihmeellistä luonnon kiertokulkua. On omituista ajatella, että tuo lohi, joka tuossa juuri särpäisee kitaansa perhon, on ehkä aikoinaan kiireesti kiven koloon piiloutuen nipin näpin pelastunut—saman toukan jonkin esi-isän kynsistä.
Elettyään toukkana vuoden päivät tuleva perho pureutuu kiinni johonkin vedenalaiseen kiveen tai puuhun ja kutoo silkkilangoilla kiinni kotelonsa molemmat päät ja lepää siinä liikkumatonna viikon pari. Sen ajan kuluessa se kehittyy perhoseksi, ja kun aika on täytetty, murtaa se kotelonsa ja soutaa maihin selällään, airoina keskimäinen jalkapari. Siitä se jonkin ajan päästä lähtee lentoon, hakien sulho morsianta ja morsian sulhoaan viettääkseen häitään, minkä jälkeen naaras laskee munansa veteen. Ja muutamien päivien kuluttua ne kuolevat molemmat, ne, jotka eivät sitä ennen ole joutuneet mullosten suuhun joko silloin, kun räpistelivät pohjasta pinnalle, tai silloin, kun laskeutuivat laskemaan siihen muniaan. Tämä nousu ja tämä lentely alkaa tavallisesti hyvin täsmälleen, miltei kellonlyönnilleen iltahämärissä auringonlaskun jälkeen ja päättyy yhtä äkkiä, kuin se oli alkanutkin.