"Te punastutte molemmat!"
Ja he jatkoivat tähän tapaan, joka minulle aina on ollut sanomattoman vastenmielistä ja epäsivistynyttä. Sinä et näyttänyt välittävän, vaan sanoit hilpeästi:
"Tiesimme, missä asuittekin ja kenen kanssa."
Mainitsit vanhan asuntotoverini nimen—sinäkö siis olit se hänen kirsikkatyttönsä? Kerroit hänen olevan siellä maalla, kansakoulunopettajana, naimisissa erään kunnon talonpoikaistytön kanssa, jonka olitte hänelle toimittaneet ja joka oli tehnyt hänestä miehen.
Kuulin kaiken tuon, mutta koko ajan minä vain ajattelin tätä yhtä: hän on nähnyt minut, vaikka minä en ole nähnyt häntä, hän tunsi minut ja hän tahtoi tutustua minuun uudelleen, ja sen kaiken hän sanoo noiden kuullen.
Kapteeni tuli samassa, saatuaan laivansa käyntiin, pyytämään, että sinä olisit niin erinomaisen ystävällinen ja herttainen, että antaisit juhlayleisön kuulla kuorosi ihanaa laulua. Sinä suostuit koreilematta. Asetuitte perimmälle kannelle pyörylään hulmuavan lipun alle koivujen keskeen. Lauloit itse mukana. Kuorosi näytti tulkitsevan vain sitä, mikä sillä oli sinua. Tyttösi olivat kuin toisintoja sinusta, niinkuin kamarineidot prinsessastaan, kasvojen ilmekin sama kuin sinulla.
Olin kai kuvitellut itselleni ulkomuotoasi ja olentoasi jonkinlaiseksi kaikkina näinä kaipuuni vuosina. Koettaessani nyt saada esille kuvaa, jonka mahdollisesti olin luonut sinusta itselleni ennen tätä tapaamista, en saa esille pienintäkään piirrettä, joka olisi toinen kuin se, mikä siinä silmänräpäyksessä, kun kuulin äänesi ja näin vartalosi ja kohtasin kasvojesi ilmeen, painui mieleeni olevaksi ja olleeksi. Sinua ympäröi siinä viileä tuuli ja päivänpaiste ja siniset laineet ja liehuvat liput ja juhannuskoivut kannella. Terve väri, kylmä hipiä, mutta silmä tumma ja lämmin ja hymy monivaihteinen, silmän ympärys herkkä— päävaikutus raikkaus ja pirteys ja luontevuus ja hempeys.
Laulunne loputtua katettiin teille kahvipöytä kannelle, ne ottivat, laamannin väet ja kapteeni ja muut herrasväet, teidät haltuunsa ja sulkivat piiriinsä. Minä istuin syrjässä toisella puolella kannen, josta voin sinut nähdä. Olit mukana, mutta kuitenkin niin, kuin et olisi ollut oikein kotonasi, omassa heimossasi, niinkuin olisi katseesi joskus etsinyt jotain, kurkottautunut toiselle puolelle jonkun esteen yli, kuuntelit, mitä sanottiin, mutta hajamielisesti, ja kysyit uudestaan. Ja minulle riitti onni, niinkuin monesti ennen, nähdä ja kuulla ja koota itseeni kaukaa. Olit omani, niinkuin laulajatar tai näyttelijätär on, hänen omalla ottamallaan oikeudella, sen, joka häntä enin ihailee ja parhaiten ymmärtää. Vaatimatta häntä erikoiseksi omakseen hän ottaa kaiken, minkä se muillekin antaa, mutta hän luulee ottavansa ja omistavansa samalla joukon erikoisuuksia ja hienouksia, joita muut eivät muka huomaa. Aloin omistaa sinun kaiken kansan kauniistasi sen, mikä mielestäni kuului vain minulle ja minkä minä, vain minä, kykenin ottamaan ja olin oikeutettu saamaan: erikoisen vivahduksen äänessä, värähdyksen huulilla, pään ja palmikon viivan, tavan, millä veit kupin huulillesi ja nielit—lopulta kaiken, niin ettei sinussa sittenkään ollut mitään, mikä olisi voinut olla muiden. Kun vaikutit minuun niin erikoisesti, niin voimakkaasti, et voinut olla toisen, sinun täytyi olla vain minun ja minua varten. Et voinut olla tarkoitettu muille kuin minulle, ei mikään voinut olla olemassa sinussa ilman minua. Minä olin kuin sen olemassaolon ehto ja edellytys. "Et muille neito nuori, vaan minulle neito nuori!" Sinussa oli minulle jotain synnynnäistä, salaperäistä sukulaisuutta, omaa pyhittämääni ja itselleni vuosien kaipauksella vihkimääni, ansaitsemaani etuoikeutettua. Olit minun siksi, että minulle sovit paremmin kuin kenellekään. Noilla toisilla tuossa ei ollut aavistustakaan oikeasta sinusta. Olit heille luultavasti vain yleensä soma tyttö. Olit pian omani niin, että otin sinut tuosta, vein sinut täältä oman ottamiseni oikeudella, sijoitin kotiini, tulevaan elämääni, nähden sinut salamannopein elämyksin kulkemassa pihapolulla reippaana emäntänä, kantamassa lasta keveästi ja vaivattomasti tukevilla käsivarsillasi, vaimona, äitinä heti samalla kuin morsiamena. Ohjelmoin siinä koko tulevan elämämme onnen.
En tiennyt vielä edes, kuka oikein olit, en edes, mikä oli etunimesi. Ystävällinen, herkkävaistoinen laamannin täti yhtäkkiä istui vieressäni ja kehoitti liittymään seuraan, hänen tuolinsa oli vapaa; mutta kun minä kiitin ja tein tilaa sivullani, hän jäi ja alkoi kertoa sinusta. Olet orpotyttö, setäsi, tuomarin tädin veljen, kasvatti, olet suorittanut kokeet jatko-opistossa ja myös seminaarissa, sillä aiot opettajaksi, joka ala sinua miellyttää, koska rakastat kansaa ja tahdot uhrata elämäsi sen valistamiseksi—jollet sitä ennen joudu naimisiin, niinkuin on hyvin luultavaa.
"Aini on niitä tyttöjä, jotka ennen tai myöhemmin menevät naimisiin ja parasta se onkin; silläkin alalla heitä vielä tarvitaan, vaikka voihan olla hyvä, että he sitä ennen harrastavat muutakin. Hän on äitityyppi, meidän pikkutytöt olivat aivan rakastuneita häneen, niinkuin kaikki muutkin. Pappa ja pojat ovat miltei mustasukkaisia toisilleen. Pojat, jotka niin usein riitelevät, ovat olleet kuin enkeleitä keskenään."