"Eihän toki, eihän toki—kyllähän minä tietysti teen kaikki, minkä vain voin."
"Kiitos."
"Mitä nauratte?"
"Pelästystänne—että ehkä jäisitte ilman opettajaa."
"Mutta ettehän minua ollenkaan tunne, mistä tiedätte, että minä kelpaan teidän tarkoituksiinne?"
"Jos en tiedä, niin tunnen, aavistan … kuulen äänestänne ja näen ilmeestänne … sitä paitse täti laamanska on kertonut teistä ja toimistanne täällä.—Sieltä niiden vaunut nyt ajavat … painaumme tähän, niin ne eivät huomaa."
Laamannin vaunut ajoivat pappilan puistokujaa, jonka tienhaaraan me juuri olimme tulossa, ja me painausimme kiireesti ruispellon suojaan, kunnes ne olivat ohi.
Sinä nauroit:
"On kuin me jo olisimme liitossa … salaliitossa heitä vastaan…."
Me nousemme. Sinä kurkotat ruiskukan aidan yli ja kiinnität sen rintaani. Et puhu mitään, se tapahtuu kuin ohimennen. En saa edes kiitetyksi, kun sinä samassa hyppäät takaisin maantielle.