—En isälle, vastasi hän vältellen. Silloin en minä sitä huomannut, mutta jälestäpäin ymmärsin sen siksi, ettei hän tahtonut sanoa, kenelle hän teki.
—Kohta kun sinä vähän paranet, niin saatat muuttaa pirttiin vuoteesi, sanoi Johanna ja kysyi sitten, mitenkä minun tuntui, olinko paranemaan päin.
Minä vastasin, että olin ja että mielelläni minä muutankin pirttiin, kun täällä aitassa tahtoo aika yksin ollen käydä ikäväksi.
Hän ompeli eikä puhunut siihen mitään. Minä sanoin sitten: »Eikö tuota kohta alkane jaksaa poiskin lähteä».
—Minnekä? kysyi hän.
—Pois vain maailmalle … onhan tuota jo tässä talossa oloa ollutkin, sanoin minä huokaisten.
—Ei, mikäs hätä sinulla on pois. Tässä saatat olla, niin kauan kuin tahdot, ja jos jaksat tehdä, niin saathan työtäkin. Isä sanoi eilen, että kun paranet vähän, niin saat ruveta verkkoja paikkailemaan. Oletko tehnyt verkkotyötä?
—Olenhan minä sitä tehnyt.
—Olenhan minäkin … minä olen kutonut melkein kaikki meidän särysverkot … isä on itse kutonut rikulit.
En tiedä, miksi minusta verkkojen paikkaaminen nyt tuntui hauskalta, vaikka en sitä ennen sinä pitänyt. Sanoin, että jo ensi pyhän perästä rupean verkkotyöhön.