--Mahtaisiko nyt maksaa vaivan ruveta rakentamaan riitaa parin kymmenen pennin tähden, virkkoi Söderling, silmät sirrallaan, ikenet irvellään, puraisten poikki saamansa sikarin pään.
--En minä sen rahan tähden, vaan sen rehellisyyden.--Tekisikö teidän mielenne saunaa, miehet?
--Pyhä-iltanako?
--Totisaijut minä ainakin keitän.--Mutta, herra jumala, jos pastori tulee ja tahtoo lukea haudan! Eihän sillä voi luettaa hautaa pumpulipaalin yli!
--Tulee kai ne nyt hänellekin lehdet!
--No niin, totta kai ... minä olen ihan päästäni pyörällä.... Mutta nyt minä vasta oikein ymmärrän jumalan tarkoituksen, kun se ei antanut sen vahingon tapahtua, että se olisi ollut ruumis. Sillä ei se semmoinen mereen siunaaminen kuitenkaan olisi ollut oikeata siunaamista, niinkuin oikeaan vihittyyn maahan ... aina se olisi sittenkin ollut siinä mieltä kangertelemassa. Ei tahdottu sälyttää meidän päällemme semmoista syytä, että meidän tähtemme olisi kukaan hukkunut, vaikka kyllä kai olisi ansaittu.... Miltäs maistuu sikari?
--Hyvä sikari tämä on, myhähti Söderling, huulet torvella.
--Eikös pappa sytytäkään omaansa?
Ukki ei ollut vielä oikein leppynyt.
--Mahdoit tuoda oikeata suutupakkaa.