--Mitä sinä rukoilit?
--Että myrsky ajaisi jonkun laivan maihin. Ja tapahtui niin. Ensin tuli minulle paalit ja sitten sinulle rahat.
Kalle tuijotti melkein kuin kauhuissaan sisareensa. Sitten hän yhtäkkiä hypähti ylös, niinkuin aikoen paeta, mutta istuutui samassa, typertyen takaisin aitan kynnykselle.
--Mistä sinä tiedät, että minun rahani tulivat sinun rukouksestasi?
--Koska minä rukoilin juuri sinulle, puhui Helga, hymy huulillaan, näppärästi ja iloisesti pistellen silakanpaloja koukkuihin.... Juuri sinun tähtesihän minä rukoilin ... juuri sitä, että sinä saisit, mitä tarvitset ... että jumala antaisi niin paljon, että riittäisi sinulle ja Hannalle. Ja tapahtui niin. Pidä sinä siis vain kaikki, koska se oli jumala, joka ne lähetti.... Kalle, mikä sinun on?
Kalle oli taas noussut, harppasi rihmavasun yli, lähti menemään, pyörähdellen kuitenkin kalliolla, niinkuin ei olisi tiennyt minne. Sitten hän yhtäkkiä pysähtyi, tuli takaisin ja syöksi suustaan raskaasti hengittäen:
--Se ... se ei ollut jumala, joka lähetti, vaan piru.
--Mitä sinä sanot?
--Vaan piru!
Hän pyörähti kiukkuisesti toisaanne ja riensi pitkin askelin ruuhelle, jonka aikoi sysätä veteen. Jättäen sen tekemättä lähti hän hartiat kyyryssä kuin raesateen alla juoksemaan Käärmesaaren kaalamolle päin, mutta pysähtyi taas, kääntyi, tuli Helgan luo ja sanoi, silmät kuin älyttöminä päässä: