Ei siihenkään tullut vastausta.
--Ei millään! Teillä ei ole. Eikä se teitä liikuta. Mutta minä en ota päälleni sitä häpeää, ettei minulla ole silloin, kun täytyy olla, ja sentähden minulla on. Ja sentähden minä teen, niinkuin minun mielestäni on tehtävä.... Ja mikset sinä, Kalle, sanonut sitä heti, ennenkuin annettiin minun mennä?
--Se oli kyllä väärin, etten sanonut.
--Nyt se on myöhäistä. Viekää paalit tulliin, jos haluttaa. Mutta rahat on annettu minun taakseni ja siellä ne pysyy.
--Kallen tunto vaatii kuitenkin, että hän ilmoittaa rahatkin, sanoi Helga.
--Ja hän kehtaisi tehdä vanhalle äidilleen sen häpeän ja kepposen! Sinä kehtaisit!
--Siksi, että Kalle ei tahdo, että mamma joutuu syntiin hänen tähtensä.
--Kyllä minä syntini....
Hän hillitsi kielensä, keskeytti ja jatkoi taas:
--Hyvä on. Tehkää, niinkuin tahdotte. Tuoss' on kirstun avain. Siinä on se, mikä on syntirahoilla ostettu, vaikkei vielä maksettu! Ottakaa, viekää, viskatkaa nekin sinne, mistä ovat tulleet. Antakaa takaisin sille, jolta ne on otettu. Ehkä se sitten saa rauhansa, kun saa rahansa.