JORMA Uhkasi asehin uudesti tulevansa, vaan en olisi tuota suonut, en suonut sinun häntä tänne opastavan, en itsenään uhripyhänä.
KARI
Olisi tullut tuomattani.
JORMA Kari! Lähde täältä kanssani! Teemme niinkuin teki Väinö, pois kaukenemme, kosket sauvomme, suvannot soudamme, selät suuret lehtipurjeessa viilettelemme, haemme hiljaisen poukaman, hiekkarantaisen, siihen kolmilaitamme kokastamme ja kuusen juureen majamme kyhäsemme—on siellä kalasia vesiä, on ansamaita, on koppelokankaita, on teerivaaroja—hyvät haltijat mukana seuraa, pahat tänne jääkööt!—Väinön tiedon turvaan viemme, soiton suuren suojaan saatamme, ett'ei sotkis vieras virttä, ruotsi rikkoisi säveltä.
KARITAR
Lähdemme, Kari…
KARI Ei saisi rintani rauhaa siellä, salot synkkinä seisoisivat, peikot puun juurilla jurottaisivat, kosket kostoa huutaisivat. Panun antama isku yöt päivät päälakeani pakottaa. (Menee.)
KARITAR Musta on mielensä, unettomat ovat yönsä, ei ole pyynnistään ei metsästyksestään, Kullervona kulkee hän kostoansa hautoen.
KARI (tulee takaisin)
Onko paljon saapunut uhrikansaa?
JORMA Ei puoltakaan entisestään. Yhä vähenevät; laumoittain heitä Kontolassa kulkee.
KARI
Onko aseita miehillä?
JORMA (hiukan moittien)
Ei aseellisina uhreihin tulla, senhän tiennet.