—Arpaa on kysytty ja arvan mieltä olen ilmoitellut, vaan kun tahtonette, kysyn kerran kysyttyänikin, sanoi Panu.
—Kysy arpaa, arpa paras neuvojista, kannus varmin viisahista.
Panu nousi heti ylös ja ryhtyi arpomista toimeen panemaan. Kun kannusta kattava vaate oli pois otettu, ilmaantui sen alta pyöreä suuren seulan kokoinen kapine, joka oli päällystetty hienolla helähtelevällä kalvolla kuin rumpu. Kalvo oli täynnä kuvia, lepänkuorivedellä maalattuja. Siinä näkyi aurinko, kuu ja tähdet; haltijat, pyhä uhrivuori, kirkko; metsän eläviä karhu, susi, ilves, hirvi, lintuja, kaloja; kalajärvi ja koski ynnä muita kuvioita; näkyi vielä markkinatie, joka oli merkitty hiihtäjän vetämällä pulkalla, vihan tie, joka oli keihäällä merkitty, ja sitä poikkiteloin oleva sovinnon tie, joka oli merkitty lehdellä. Uteliaina kurkottautuivat miehet katsomaan tietäjän suurta kannusta, joka ainoastaan tärkeimmissä tiloissa otettiin esille. Joka talossa oli kyllä oma kannuksensa, jolta isäntä kysyi neuvoja pienemmissä, jokapäiväisissä pulmissa, mutta ne olivat pienempiä ja kuvat niissä harvalukuisemmat. Eikä ollut kaikkien kannuksissa sitä kulta- ja hopeahelyjen paljoutta, mikä tässä. Ne olivat toiset kannuksen kehään kiinnitetyt, toiset sen alla olevaan ristikkoon, kaikki lahjoja niiltä, joille tämä arpakalu oli apua tai hyviä neuvoja suonut.
—Lisää puita valkeaan, Jouko! käski Panu, ja kun tuli lieskasi kirkkaammin takassa, työnsi hän vasemman kätensä kannuksen alle, tarttui päristimeen, joka oli nahkalla päällystetty kaksihaarainen vasara, ja kosketti sillä muutamia kertoja rumpukalvoa, joka antoi kumean äänen samalla, kun helyt kalahtelivat. Ääni ei ollut mieleinen, oli liian alhainen ja veltto. Sentähden oli kalvoa tulessa lämmitettävä. Pidettyään kannusta vähän aikaa tulen ääressä, kunnes sen kalvo hänen mielestään antoi oikean äänen, oli oikeassa vireessä, lähetti Panu sen kiertämään miehestä mieheen heidänkin koeteltavakseen.
—Kun kaikkien korvaan saman äänen sanonee, siitä tiedämme Jumalan äänen olevan.
—Saman sanoo, minkä sinullekin, kertoivat miehet, kalvos vasaralla koeteltuaan.
Sill'aikaa kun kannus kulki miehestä mieheen, pukeutui Panu pöydän päässä tamineisiin. Päähänsä asetti hän huuhkaimen nahkasta tehdyn lakin, jonka siivet hartioille valahtivat, ja kiinnitti vasemman olkapään yli ja oikean kainalon alaitse vyön, jossa riippui messinkirenkaita, rautaisia nuolenpäitä, käärmeen niveliä, karhun hampaita ja haukan kynsiä.
Kun kannus oli saapunut pöydälle takaisin, asetti Panu sen päälle messingistä valetun, sammakon kuvan näköisen nappulan, tarttui hyppysillään päristimeen ja loihti:
—Kysyn Luojalta lupoa, anon taatolta apua, tahon taivon haltijalta, maakamaran katkojalta; sano arvalle, Jumala, arpa ilmoita minulle, miten pulma poistetahan, kuten kulma kierretähän, lähde nyt arpa myötäpäivän, sovun tielle singahtele, rauhan poikete polulle, jos sovussa suoritahan, taikka rauha raketahan,— lähe silloin vastapäivän, jos kiroten kuljetahan, sodan käyden suoritahan.
Viimeisiä sanoja sanoessaan napahutti Panu vasaralla kalvoon. Sammakon muotoinen arpanappula harppasi ympyrän keskestä askeleen ilmaan ja asettui keskelle vihan tietä.