He lähtevät hiihtämään, mutta muissa mietteissään on Kari, kun päästää teiriparven toisensa perästä päänsä päältä lentoon lähtemään.
—Taitavat sinulla olla isommat otukset mielessäsi. Heitämme nämä ja lähdemme toisten tappoon varusteleimaan, ehdottaa Jorma.
—Aina ovat valmiina aseeni ja tamineeni, lie otus otettava kuinka suuri tahansa, vastaa Kari, ja he jatkavat metsästystään iltaan asti.
Oli jo pimenemässä ilta, kun metsämiehet saapuivat Karin majalle, kontit täynnä riistaa. Maja oli viettävällä, aukealla rinteeltä ja tuvan ovelle näkyi koko Korpiselkä ja Uhrivaara ja Panulan kylä takaisine maineen. Kaikki matkan tekijät, jotka jäätä pitkin Panulaan samosivat—ja siitä kulki talvitie—voi täältä ylhäältä nähdä. Asettaessaan suksiaan kotaa vasten pystyyn, sanoi Kari Jormalle:
—Ei huoli äidille puhua voudin lahjasta Annikille…
Aina on Jorma tervetullut vieras Karilaan ja aina häntä siellä hyvänä pidetään. Lämpimin käsin ottaa emäntä hänet vastaan, saunaan vie, hyväksi kylvettää ja saunasta tultua pöydän päähän istuttaa. Myhäellen katselee Jorma siinä eteensä katettua ruokapöytää, johon emäntä kiidättää uunin arinalla hautuvia hutturoppeita toisen toisensa perästä niin pian kuin entiset tyhjenevät. Mutta kun vieras on veronsa saanut ja pöytä pyyhitty, istuu emäntä takan viereen karsinanpuolelle värttinöineen, ja Jorma nostaa kanteleen seinältä eteensä pöydälle ja sitä virittelee. Kari käy karhukeihäänsä aitasta ja alkaa sitä lujitella ja kärkeä hijoa. Siinä on vielä terässä ja varressa kuivanutta verta viimeisen karhun jäljeltä, ja siitä muistuu emännälle jotakin mieleen. Hän pistäikse ulos ja kun tulee takaisin, heittää hän ovesta sisään kannannaisensa mytyn, suuren karhun nahkan, joka peittää puolet pienen pirtin lattiaa.
On Jorma isojakin nahkoja nähnyt, mutta ei koskaan niin isoa ja komeaa.
—Olet malttanut myymättä jättää?
—Tätä nahkaa ei myydä, tämä on nuoren naisen vuoteeksi pyydetty. Ja siitä emäntä selittämään, millä lailla se oli saatu.
Monena kesänä oli se näillä mailla maleksinut, välistä kotoahollakin kellehtinyt, mutta ei koskaan saatu sitä kierretyksi. Luultiin sen jo niinkuin aina ennenkin ennen lumien tuloa makuilleen menneen, kun viime talvena Kari näki Panulasta tullessaan karhun jäljet Uhrivuorelta tulevan ja puhalsihe jälkeen. Monta päivää ajatti, kerran juoksi Uhrivaarankin poikki, mutta pois hylkäsi Tapio koiransa ja tänne kuljetti. Kotiahon alle ajaessaan teki Kari sen lupauksen, ettei myy turkkia, vaan morsiusvuoteeksi pyhittää. Jo alkaa uupua metsolan ukko, siinä odottaa läähättäen suuren kiven kupeella, ja kun Kari keihäineen kohti käy, niin suin päin syöksähtää rautaan, niinkuin olisi elämäänsä kyllästynyt, ja hangelle kellahtaa.