Ja isolla kädenliikkeellä hän osoitti voudille hirvennahkalla päällystetyn peräpenkin istuttavaksi, samalla kun kääntyen miesten puoleen käski heistä Ilpon, Kuisman ja Joukon käymään tulijalta hänen tamineitaan riisumaan.
Vouti antoi ottaa turkin yltään, vedätti peurakkaat jalastaan, heitti helähtelevän miekkavyönsä penkille, oikoi jäseniään, uhkuili ja puhkuili ja tyhjensi sitten yhteen henkäykseen höyryävän oluthaarikan, jonka Panu hänelle tarjosi. Pyyhittyään partansa ja istuttuaan osoitetulle sijalle pöydän päähän oli hän Panun mielestä valmis tavantakaisia isännän kuulumiskyselyjä vastaanottamaan.
—Tiennetkö vereksiä, vierahani? kysyi Panu. Lieneekö rauha maassa, olleeko elossa kuningas?
—Elää kuningas … rauha on maassa, vaikka lempo sen venäläisen tiennee, milloin rajan yli ryntää. Mutta minnekä sinä, Panu, sieltä kirkosta hävisit silloin, kun se pappi meitä kumpaakin kirosi?
—Ka, kiire oli kotiin, miehet odottivat, vastasi Panu, ja kääntääkseen puheet toisaalle kehoitti hän voutia pöytään käymään, leipää, lihaa haukkaamaan ja pitämään hyvänään, mitä talon vähät varat tarjota taisivat.
Pöytä oli koko päivän katettuna ollut, lihat vartaissa paistuneet, puuroastiat uunin arinalla lämminneet. Yksin asettui vouti pöydän päähän aterioimaan Panun itsensä häntä palvellessa. Naiset olivat kaiken valmiiksi laittaneet, mutta ei yksikään heistä näkyviin tullut, sillä niin vaati vanha taika, etteivät karhumiehet saa ajopäivänä eivätkä sen aattonakaan olla naisten kanssa missään tekemisissä. Ei ollut voudin käydessä ennen tätä tapaa noudatettu, mutta peläten hänen Annikkia itselleen vaativan ja nähtyään Karin tulleen saapuville, vaikkei ollut sanaa saanut, oli Panu mahdollista törmäystä välttääkseen ulottanut voutiinkin heimon vanhan tavan ja lähettänyt voudin pihaan ajaessa kaikki naisensa Ilpolaan.
—Miehetkö ne nyt Panulassa naisten töitä tekevätkin? kysyi vouti viimein, kun oli pahimman nälkänsä sammuttanut.
Panu selitti, että se oli taika ylen tähdellinen, jota ei saanut kukaan laimin lyödä:
—Liekö tuo taika tuommoinen niin tähdellinen.
—Ka, usko tai älä, armollinen herra, mutta ylen tähdellinen on naistaika, tuiki on tärkeä ja tehokas. On taikoja, joista ei ole pahaa, jos ne joskus rikkonetkin, mutta tätä älä riko, älä kosketa ajohon lähtiessäsi mitään, mikä on naisen käden kautta kulkenut, mesikämmen tuntee sen heti, ja paha sinut perii.