Ei ollut nyt aikaa käydä kaatunutta suuremmilla tempuilla kunnioittamaan. Vasta illalla määräsi Panu sen tapahtuvaksi, ehkä muutkin otukset siihen mennessä oli saatu pyydetyiksi.
Toisessa päässä samaa suota, pienessä saarekkeessa, tuuhean kuusen alla oli tietyssä paikassa toisen kierretyn karhun talvimaja. Mutta ennenkuin metsästäjäin kehä ennätti oikein muodostua ja pesää lähetä, pölähti karhu ylös ja karkasi voutia kohti. Saatuaan kivääristä kuulan lanteilleen, josta veri lumelle pirskahti, kääntyi se pois ja pääsi murtautumaan läpi, vieden vielä selässään nuolen, joka oli Karin kaaresta singahtanut.
Koirain seuraamana katosi karhu väen näkyvistä ja tuntui kohoavan suolta sitä ympäröiville vaaroille. Panu, Kari, Kuisma ja useimmat muut nuoret miehet syöksyivät heti pakenevata takaa ajamaan, jotavastoin vouti, Jorma, Ilpo, Jouko ynnä muut jäivät pesälle odottamaan karhun takaisin tuloa.
Vinhasti hiihtivät karhun ajajat ehtiäkseen paikalle siihen, kun karhu koirain eteen ensi kertaa pysähtyen rupeisi vastarintaa tekemään. Pian jäivät muut Panusta ja Karista jäljelle, mutta eivät nämäkään siihen joutuneet, kun ensimmäinen rähäkkä koirain kanssa syntyi mäen kukkulalla olevan korkean kiven päällä. Kun tulivat kisapaikalle, kiuotti yksi koirista hengetönnä hangella, ja toisten haukku kuului jo keskeltä alavata metsämaata edeten yhä syvemmälle korven sisään.
Sanaakaan toisilleen virkkamatta, mutta molemmat tietäen, ettei kontio näin jaloilleen päästyään tulisi piankaan kääntymään, ponnistivat Panu ja Kari sen jälkeen vuorotellen kumpikin latua aukaisten. Korpia, soita, vaarain rinteitä, metsäjärvien ja lampien poikki viiletteli karhu, poistuen yhä enemmän lähtösijaltaan.
Päivä oli jo aikoja sitten noussut ja oli aamusta varhaisesta puolilleen kulunut, kun haukku, joka pitkän aikaa oli vaarojen takana kuulumattomissa ollut, vihdoinkin alkoi kampeutua takaisin päin. Mutta kauaitse se yhä miehistä kulki, ja vaikka viimein pistihekin sen suon laidassa, josta oli lähtenyt, oikaisi se sivu makuusta ja lähti entistä nopeammin uusille ilmoille etenemään.
Suon päässä kuulivat ajajat, joita ankara hiihto jo alkoi uuvuttaa, kuitenkin yht'äkkiä ankaran rähinän varmana merkkinä siitä, että kontio oli pysähtynyt. Melkein kuin kohona lentäen ponnisti Kari nyt kaikki voimansa ja pyyhkäisi hatuttomin päin ja avorinnoin Panun ohitse. Panu kumarsihe hänkin viimeiseen koetukseen, mutta pysähtyi ja heitti hiihtonsa. Siinä oli paikka, jossa koirat hetkeksi olivat jäljiltä haihtuneet, ja karhun jäljet esiintyivät selvinä ja tarkkapiirteisinä sotkemattomassa lumessa. Hypäten suksiltaan asetti hän ne rinnan kuin lapioksi, työnsi kannat karhun jäljen alle ja käänsi sen takaisin päin, kääntäen sillä tavalla kolme jälkeä. Sen tehtyään nakkasi hän sukset maahan, harppasi keihään varassa niiden perään ja kuulosti.
Tuskin oli Panu saanut taikansa tehdyksi, kun huomasi sen tehonneen. Karhu oli kääntynyt suon päässä ja tuli nyt sen vastaista rantaa pesälleen päin. Kun suo oli siltä kohti kapea ja keskellä vielä oli saareke, missä karhun makuu oli ollut, riensi Panu sen, minkä kerkesi, saarekkeelle, ollakseen sinne piilouneena karhua vastassa.
Hän ennätti täyttää tuumansa ja oli juuri päässyt aukean suosalmekkeen yli kuusen juurelle, kun näki kontion suota myöten tulla huppuroivan vajoten ja aina ylös hypähtäen syvässä lumessa. Metsämiehiä, jotka olivat tähän jääneet, ei näkynyt eikä kuulunut; olivat kai kyllästyneet odottamiseen ja lähteneet jälkeen hekin. Eikä Karikaan, joka jo näkyi tuolla suon päässä tulevan, ehtisi tänne, ennenkuin saalis ja kunnia jo olivat Panun.
Uupuneelta näytti jo karhu, tuon tuostakin se käännähti jäljelleen koiria kinttukarvoistaan hätistäen ja sitten aina hiljalleen edeten. Ärtynyt se oli, mörisi ja karjui tullessaan, ja päälle se olisi tuleva, niin pian kuin miehen edessään näkisi.