—Keihääsi katkesi.
—Vielä minulla kirves varana … vaan missä lienevät muut miehet?
—Tuolta tulevan kuuluvat.
Suon rannasta kohoavan vaaran rinteeltä kuului huutoa, isoja ääniä, kiihkeätä puhelua, pauketta ja rusketta, kun miehet korentoon pantua karhua kiskoivat alas jyrkästä louhikosta.
Se oli kolmas kaadettu karhu. Vouti kun oli kyllästynyt odottamaan miehiä toisen karhun ajosta, oli vaatinut käymään uuden kimppuun. Sen tiettiin makaavan luolassa vaaran rinteellä. Luolan suulle asettuen oli vouti ampunut sinne sisään. Suoliin oli sattunut, ja kiljuen oli karhu luolan sisästä syössyt kaataen voudin alleen. Muut miehet hölmäytyivät, mutta Jorma riensi esiin ja sai vielä vanhoillaankin tanakkana seisten karhua keihäänsä kärjellä pidätetyksi, kunnes vouti ja muut miehet apuun ennättäen keihäillään tekivät karhusta lopun. Eikä malttanut Jorma olla kehahtamatta, kun Karilta kuuli, miten Panun oli käynyt.
—Eivätpä siinä nyt taiotut aseet tehonneetkaan.
Eikä ollut siihen Panulla mitään sanomista.
Mutta alas hinattiin nyt suolle saalis ja vietiin samaan paikkaan, missä toinenkin kontio lumella loikoi. Ei ollut matka pitkä ensimmäisenkään karhun luo, ja ennen yön tulos olivat kaikki kolme samassa paikassa suuren kuusen alla, johon nuotio tehtiin ja asetuttiin yötä viettämään, sillä niin vaati vanha tapa ja kunnioitus metsän kuningasta kohtaan, etteivät kaatajat ennen kaadettuja taloon menisi. Lähetettiin vain Jouko kotiin hiihtämään ja sieltä hevosia ja rekiä noutamaan.
Kohta kun tulet oli tehty ja hiestyneet miehet vaatteensa kuivanneet ja mukana tuoduista konteista aterian nauttineet, ryhtyivät he karhunkaatotemppuja tekemään. Kunkin karhun selkään heitettiin sukset ristiin. Sitten kierrettiin näre kunkin turvan ympäri ja näreiden silmukkain läpi pujotettiin ja kuuseen kiinnitettiin arvokkaimman metsämiehen, voudin, vyö. Kari, Jorma ja Kuisma taittoivat sujuvia pajun vitsoja, kiinnittivät niihin kuhunkin messinkirenkaan ja kävivät niillä kukin karhuaan turkkiin huitomaan, sill'aikaa kun toiset keihäisiinsä tarttuivat ja kääntäen ne kolme kertaa karhun kuonoa kohti lauloivat:
»Ole kiitetty, Jumala, ylistetty Luoja yksin, kun annoit otson omaksi, salon kullan saalihiksi. Otsoseni ainoiseni, mesikämmen kaunoiseni, älä suutu suottakana, en minä sinua kaannut, itse vierit vempeleitä, hairahit havun selältä, puhki puiset kaatiosi, halki haljakan havuisen.»