Silloin alkaa liha kattilassa keikkua ja kiehua, niinkuin tuossa paikassa pois hypätäkseen. Jo tulee veljille hätä käteen, ja kiireen kautta he pojalle osaansa antamaan. Siitä on tullut tapa, että metsämiehet kohta, kun otso on kaadettu, alkavat sitä hutkia vitsoilla, joihin on messinkirengas solmittu. Ja sen pituinen oli se vanhain tarina, jota nuoretkin aina mielessään pitäkööt!
Niin puhui Jorma, miesten tuttua tarinata uteliain korvin kuunnellessa. Ja vielä monta muutakin karhutarinaa kerrottiin roihuavien nuotioiden ympärillä pitkän talvisen yön kuluksi, niinkuin oli tapana tehdä, kun saaliit olivat korjuussa hyvät ja miesten mieli siitä iloisena keikahteli.
XXI.
Monin tempoin ja juhlallisin menoin valmistautuvat metsämiehet aamun sarastaessa saaliitaan kotiin kuljettamaan. Kun reet ja hevoset ovat saapuneet ja karhu kuhunkin niistä nostettu, lähtee jono liikkeelle Jorman laulaessa ja toisten säestäessä vanhaa karhuvirttä, jonka hän sanan muuttamatta sanoo olevan Väinön itsensä sepittämän.
—Lähe nyt tästä, kuin lähetkin, tästä pienestä pesästä, alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen. Siell' on aitta ammoin tehty hopeaisille jaloille, kultaisille patsahille.
Vouti istuu keskimmäisessä reessä, kahareisin karhun selässä, muut miehet hiihtävät edessä ja takana ja kummallakin kupeella karhuvirsiä laulaen. Mutta kaikista eillimmäisenä hiihtää Kari, paras sankari näissä karhunajoissa, ja lyöpi tuon tuostakin pilkkoja puihin merkiksi tiestä, jota metsän kuninkaat kulkivat.
Jo saapuu saattoväki Korpijärven rannalle, ja tuolla kohoo pyhä uhrivuori ja sen juurella Panula, josta nousevan auringon punaamat savupatsaat verkalleen kiemurtelevat ylös tyyneen ilmaan. Yli järven siitä ajavat Panulan rantaan, mutta ennenkuin pihaan nousevat, pysähtyvät nuottakodan luo, kahden jäälle pystytetyn kuusen väliin. Mustanaan seisoo kansaa Panulan pihalla karhumiehiä odottamassa. Eroo sieltä ryhmä naisia, Annikki etunenässä, kaikki parhaimpiinsa pukeutuneina, ja lähtevät rantaan. Lähestyessään laulavat naiset Annikin esilaulajana ollen:
—Jopa on kulta kulkemassa, hopea vaeltamassa, rahan armas astumassa. Mesiänkö metsä antoi, ilveksen salon isäntä, koska laulaen tulette, hyreksien hiihtelette?
Kari on astunut askeleen tulijoita kohden ja vastaa laululla:
—Sanomiksi on saukko saatu, virsiksi jumalan vilja, sillä laulaen tulemme, hyreksien hiihtelemme. Eikä saukko ollekans, eikä saukko eikä ilves, itse on kuulu kulkemassa, salon auvo astumassa, mies vanha vaeltamassa, verkanuttu vierimässä. Kun lie suotu vierahamme, ovet auki paiskatkaatte.