XXV.
Mielissään siitä vaikutuksesta, minkä oli tehnyt, astui Martti-pappi jään poikki takaisin Ilpolaa kohti. Hän oli tahtonut poistua parhaimman vaikutuksen aikana ja jättää kuulijansa keskenään miettimään sitä, mitä olivat kuulleet. Ja hän oli varma siitä, että he tulisivat huomenna hakemaan häntä lisää kuullakseen.
Mutta kun Martti-pappi ja Reita tulivat Ilpolaan, olivat ovet kiinni, ulkoapäin teljetyt, ja tuvan porstuaan suljetut koirat haukkuivat ja ulvoivat, nousten vihaisimpaan vimmaan, kun pastori lukon ripaa kosketti.
—Menemme saunaan odottamaan, kunnes talonväki palaa.
Mutta saunankin ovi oli samalla tavalla suljettu, ja kun he taas palasivat pirtin edustalle, huomasi Reita, että heidän suksensa ja konttinsa oli nostettu nurkkajuureen. Se oli selvä merkki siitä, että heitä ei enää tahdottu ottaa vastaan.
—Odotamme sitten tässä,—ja pastori istahti ovikivelle tuvan porstuan eteen.
Äänettöminä istuivat he molemmat katsellen lahden yli Panulaan, mutta ei ketään näkynyt eikä kuulunut tulevaksi. Panula ja muut talot lahden rannalla olivat kuin autiot ja kuolleet, ei hiiskahdusta mistään päin, ja taivas vetäytyi tuulen liikahtamatta yhä paksumpaan pilveen. Silloin tällöin leijaili lumihiude pilvistä alas. Oli kuin olisi salaisia uhkaavia voimia ilmassa liikkunut.
Hetken kuluttua käski pastori Reidan hiihtämään muihin taloihin katsomaan, eikö siellä olisi ovet auki. Itse jäi hän tähän vielä talonväkeä odottamaan.
Odottaessa alkoi ilta pimetä ja yhä enemmän lunta heittää. Metsänranta talon takana mustui ja tuli kuin lähemmä. Vaara toisella puolen lahden suureni ja suli yhdeksi ainoaksi möhkäleeksi. Hän oli ottanut kontin selkäänsä ja asettanut sukset maahan eteensä. Koko ajan hän kuulosti teroittaen korvansa pienimpäänkin ääneen, mutta ei hiiskahdustakaan, ei liikahdustakaan lähellä eikä kaukana. Ja kuitenkin oli hän varma siitä, että oli jotakin tekeillä.
Reita tuli ja ilmoitti, että hän oli käynyt kolmessa talossa, mutta että jokaisessa oli ovet pantu säppiin hänen nenänsä edessä.