—Täytyykö meidän sitten taivasalle yöpyä keskellä kylää?
—Ei tarvinne. Tuoss' oli poukaman pohjassa sauna, jota kun asutuksi luullen kävin tarkastamaan, näin sen autioksi, vaan kun lämmitämme, saatamme yötä olla.
Pastori ja Reita hiihtivät sinnepäin, mistä Reita oli tullut, ja löysivät ahon alla lähellä rantaa matalan huoneen, jonka seinämällä resotti vanha kaatunut halkopino. Vähän ylempänä näytti olevan palaneen huoneen paikka ja muutamia mustia tulensijoja. Reita seisoi vähän aikaa ajatuksissaan saunan kupeella, katseli ahoa ja metsänreunaa ja loi siitä silmänsä jäälle ja taas takaisin, ikäänkuin miettien ja mitellen jotakin. Sitten astui hän suksiltaan ja otettuaan sylyyksen halkoja meni saunaan.
Sauna oli rapistunut, mutta lämmitettävässä kunnossa. Sill'aikaa, kun uuni lämpisi, kävivät pastori ja Reita noutamassa havuja vuoteiksi.
—Tässähän voimme olla niin kauan kuin haluttaa ja odottaa, kunnes Herra meille uskottomien ovet avaa, virkkoi pastori iloisin mielin, heittäytyen uunin eteen pehmeälle havuvuoteelle, johon katossa lainehtiva savu ei ulottunut.
—Jos eivät meitä täältä nälällä karkoittane, sanoi Reita. Kontti on tyhjä, ovat koirillaan syöttäneet eväämme, ei ole muuta kuin tämä leipäpalanen kontin pohjalla.
Reita ojensi kannikan pastorille, pastori taittoi sen kahtia ja tarjosi
Reidalle toisen puolen.
—Sen syömme tänään ja annamme Jumalan pitää surua huomisesta.
Ja tuskin oli hän sen sanonut, kun Reita, joka koko ajan näytti olevan varuillaan, teki nopean merkin kädellään, ja molemmat kuulostivat. Saunan seinämältä kuului liikettä ja ääni niinkuin suksensauvan lumeen narahtaessa. Reita hyppäsi ulos ja näki suksimiehen pyyhältävän alas rantaan. Saunan edessä oli mytty, joka oli juur'ikään siihen heitetty. Reita huusi menevän jälkeen, mutta tämä ei pysähtynyt, vaan hävisi yhä tihittyvään illan hämärään.
Kun mytty uunin edessä tarkasteltiin, huomattiin, että se sisälsi leipää, voita ja suuren kimpaleen karhunlihaa ja muutamia nauriita.