He näyttivät vartovan, vetäytyivät takaisin nähtävästi tuumimaan ja laskeusivat hetken kuluttua eri paikoista jäälle, jättivät suksensa metsän rantaan ja lähestyivät sitten puolikehäksi muodostuneessa rivissä ammuttua hirveä.
Kuisma ei näkynyt olevan heitä huomaavinaan, veti vain rauhallisesti nahkaa hirven koivista. Hän oli melkein saarroksissa, kun nosti päätään ja virkkoi:
—Ka, tulkaapa miehet auttamaan, että saan vuodan irti konin selästä.
—Kenen luvalla sinä muiden riistaa nyljet? kysyi Kari.
—Oma on tappamani.
—Missä ovat Aslo ja Hilappa?
—En ole nähnyt.—Ka, käykää lähemmä!
—Hirvi on meidän!
—Ei ole teillä lupa enää näillä mailla metsästää … kuulittehan voudin käskyn.
—Kuulit vastauksemmekin.