Pala Lappi lapsinesi, Pimentola poikinesi, syty synkkä syntyinesi, tapa Turja tietoinesi, suistan sun suin sytehen työnnän sun päin tulehen, polvin kuumihin poroihin!
Kolmatta kierrosta tehdessään pisti hän lastukasat tuleen, ja pian hulmusivat lappalaisten saunat ilmitulessa, työntäen ensin ovista ja rei'istä paksua, sakeata savua ja sitten heleillä, räiskyvillä liekeillä punaten takana kohoavaa kallioseinää ja sen harjalla kasvavia kääkkyrämäntyjä, jotka näyttivät kuin kauhistuksesta epätoivoisiin liikkeisiinsä jäykistyneiltä olennoilta.
Silloin kuului miesten tuleen tuijottaessa vuorelta liekkien yli huuto kuin huuhkajan suusta—sitä seurasi ääni kuin ulvovan suden—ja yht'äkkiä nauroi harakka.
Säpsähtäen vetäytyivät miehet tulen piiristä ulomma ja näkivät vuoren laella suuret poronsarvet ja niiden edessä lappalaisen miehen täydessä tulen valossa. Hän huitoi käsillään, pui nyrkkejään alas palavia huoneita kohti ja manasi:
—Hoi, Panu pahanniminen, Lemmon saastainen sikiö… Reidan tapoit,
Annikin anastit, surmaan olisit syössyt koko sukumme suuren, tappanut
Tapion lapset … meiltä tietosi opit, ei sinulla omia ollut … yhä
enempi himosit … et saanut siruistana, et siruistana!
—Kuka sinä olet, hullu mies? huusi Panu ylös vuorelle.
—Jäin sinulle hukkaasi huutamaan… Pois lähemme, kauas kulemme … pois viisautemme viemme, ikipäiviks' piilotamme! Meidät luulit tappavamme, oman tietosi tapoit, oman onnesi pilasit, hävitit heimosi onnen! Erehdyit, iso isäntä! Kun lintu edestäsi lentää, Lappiin lentää —kun kala apajastasi katoo, Lappihin katosi—kun orava oksalle kurahti, pois Karjalasta kurahti! Kirotut sinun metsämaasi, kirotut kalavetesi! Riista juoksi rinnallamme, erä eillämme ehätti, hiiret heitämme sinulle!
Panu lähetti nuolen hänen jälkeensä, mutta se ei osunut. Yhä kiihtyen huusi ääni vuorelta tulen ja savun läpi:
—Kiesus kiusaksi sinulle, ristin hiisi heimollesi! Helvetti sun haudaksesi, tulipätsi pojallesi! Pappi Panulle sijahan, kirkko talosi tanhualle! Lapin luulit polttavasi, oman pirttisi poltit! Kuule viimeinen vihani: huuhkaja kun huutanevi, sulle hukkaa huutakohon, kun susi ulvonevi, sulle surmaa ulvokohon, kun harakka nauranevi, sulle nurja naurakohon!
Huuhkaja huusi vuorella, susi ulvahti, harakka nauroi, ja kun tuulen henki taivutti tulta ja savua syrjään, oli kirooja kadonnut.