—Aina ovat naapurit tervetulleet,—sanoo Ilpotar uudelleen. Aina asialla, vielä enemmän ilman.
Iskevät silloin toiset silmää sille, joka ensin puhui, ja hän virkkaa:
—Tulimme taas tietämään, mitä meille, Ilpotar, neuvoa tahtonet: taikoja tämän kesäisiä … viisauttasi karjamme varaukseksi … oppia oikein laitumelle laskeaksemme… Et liene altis tällä erällä antamaan, toisten tulemme, tiedustelemme.
—Mitäpä minun tiedoistani. Vähät vaimon viisaudesta, vähät naisen neuvonnasta. Mutta kun siihen tyytynette, minkä muilta kuullut olen…
—Aina apu tiedoistasi, aina teho taioistasi.
Kun oli syötellyt ja juotellut vieraansa, virkkoi Ilpotar:
—Tähdelliset ovat taiat tänä vuonna, paljon on vaaroja väijymässä … kirkon uhkat, Lapin vihat, salataudit ja käärmeet, eikä tiedä Tapiotakaan taata, ei hänen koiriaan, ei kontioitaan…
—Neuvo taika, avokorvin kuuntelemme.
—Tehkää muut, miten tahtonette, näin minä teen, en tiedä, tehonneeko.
Otan tuohisen, puun mallon päivättömältä puolen kiskotun…
—Ei ole minulla semmoista tuohista…