Kannuksen nahkakalvo kumahtaa. Jouko ei älyä, mikä äänen synnyttää, se kuului kuin seinän takaa, kuului kuin maan alta … ja hurjana pelosta, luullen tapetun haltijan äänen kuulleensa, karkaa hän ulos taikamajasta.
Hän luulee itseään takaa ajettavan ja juoksee niemen kärkeen; siellä on vesi vastassa. Hän kääntyy yhä hurjemmin paeten sille tielle, josta oli tullut; sieltä voi tulla isä vastaan. Silloin karkaa hän ylös vuorelle polkua myöten, joka vie taikamajalta uhripaikalle. Vastamäkeä karkaa hän pitkin askelin painaen kirjaa rintaansa vasten. Hän luulee käärmeiden kintereillään tulevan ja ajavan häntä, tuntee kipua kantapäässään, luulee siihen pureutuneen sen, jota kantapäässään polki … pudistaa jalkaansa, on saavinaan sen irti ja rientää uudelleen eteenpäin päästäkseen pyhälle vuorelle, haltijan suojaan, mutta eksyy tiellä, ei tulekaan kukkulalle, vaan jyrkkää kalliota vastaan … ei pääse eteenpäin, kääntyy takaisin, eksyy metsään eikä tiedä enää, missä on, ennenkuin on taas taikamajan edessä, jonka ovi kamalasti ammottaa häntä vastaan ja kallot irvistävät. Uudelleen syöksee Jouko pakoon ja herää vasta hölmäyksistään, kun on kotonaan Panulan pihassa ja kuulee huutoa ja hälinää.
Pihamaalla seisoo ryhmä naisia, kehässä. Heidän keskessään on Reita maassa selällään, hän huitoo käsillään, heittelee ruumistaan ja huutaa ja kirkuu sekavia sanoja.
—Käärme! käärme! käärme! huutaa hän.—Ja Herra Jumala sanoo: kirottu olet sinä, ettäs tämän teit!… Se puree ja jäytää ja syö minua … auta, Herra Kiesus, auta! … josta on kaikki paha maailmaan tullut … auta armias! Voi, kun koskee … köyhyys, kurjuus, sairaus ja synti suuri.
—Mitä se sanoo? kysyy joku.
—Sillä on käärme sisässään, näetkö, kuinka se sydämen alla pullistelee? sanoo Panun emäntä.
—Eikö ole tietäjää, joka tuon kurjan pahasta päästäisi?
—Sinun pitää tappaman ja rikki polkeman … helvettiin te menette … tuliseen pätsiin, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys … tulella minä Panun poltan ja hänen huoneensa, sanoo Herra. Kirotut olkoot kaikki, jotka … ei armoa yhtään, ei armoa, ei armoa!
—Ei armoa! ei armoa! uikuttavat naiset, ja muutamat kaatuvat kasvoilleen maahan.
—Kiesukseen turvatkaa! huutaa Reita silloin kimakalla äänellä ja levittää käsiään.—Kiesus auttaa! Kiesus auttaa!—Taivaaseen! Taivaaseen! Siellä enkelit ja kerupiimit ja harput ja kanteleet ja iankaikkinen autuus! Ei kuolemaa, ei kipua, iankaikkinen elämä!