Jouko vapisee kiireestä kantapäähän … nyt se on saanut kaikki tietää.
Mutta isä sanookin ystävällisesti:
—Pue yllesi puhtaimpasi paita ja ota ne ennen pitämättömät päällysvaatteesi ja tule minun jäljestäni uhrivuoren veräjälle. Kulje niin, ettei kukaan näe. Jos sattuisi olemaan joku näkijä tai kysyjä, niin varo sanomasta, minne menet.
Jouko tuntee täytyvänsä totella. Jos ei isä vielä sitä tiedä, niin saa se sen kerran tietää … tehköön, mitä tahtoo. Ja hän tekee niinkuin isä käski, ja muuttaa vaatteensa. Isä käski tulemaan uhrivuoren veräjälle. Siellä se sen tekee, minkä tekee. Pistää Jouko kuitenkin Reidan antaman kirjan povelleen, jonka se oli sanonut kaikesta varjelevan. Kun muistaisi sen loihdun, jonka se luki, mutta se on unohtunut.
Isänsä käskyä totellen hiipii hän huoneiden taitse, mutta kun hän aikoo aittojen ohi, huomaa hän Reidan kynnyksellä istumassa.
—Minne menet, Jouko? kysyy Reita.
—Jos äiti kysyy, niin sano, että isä tuli ja vei vuorelle.
—Jos hätä tulee mikä, niin sano: »Auta, Kiesus armias!» ja purista kirjaa rintaasi vasten, jonka sait. Minulla on nyt niin hyvä olla. Tuntuu kuin ei enää heittäisikään. Sinä tapoit sen.
Jouko kiiruhti pois. Reita katseli hänen jälkeensä, näki Panun veräjällä odottavan, tarttuvan Joukoa käteen ja menevän hänen kanssaan niityn poikki. Hän pistäytyi aittaan, sukaisi vaatteita ylleen ja hiipi jälkeen.
* * * * *
Mutta kun Panu on Joukon kanssa saapunut metsän rintaan, puhuu hän pojalleen näin: