—Kuulin, että olet loveen langennut. Hyväksi kävi mieleni, sillä nyt olet tietäjäksi valmis, ja suuremmat ovat lahjasi kuin minun. Reitain tieto on sinuun tarttunut, tieto kaikista suurin, kun haltija suusi kautta puhuu. Ei nyt mikään siirrä Panun suvusta tietäjän taitoa. Entiset on kaikki taidot hallussamme ja nyt on uuttakin voimaa annettu. Ei nyt tarvitse Lappia pelätä, ei pappi enää mitään mahda, eikä Karin viha mihinkään tunnu. Mutta se on vain vielä vaara tarjona, vaara suuri se, että sinuun Reidan haltija hänen poikansa kautta kulkiessaan toi Kiesuksen väijyviä vihoja tullessaan. Se on pois peloitettava, erotettava sinusta ainiaaksi. En ole sinua ennen tietäjäksi kastanut, nyt sen teen, nyt on aika tullut … ja silloin eivät sinuun pysty kynnet, kuinka terävät lienevät, vaan itsellesi kasvaa kyvyn kynsi, jolla kaikki kouristat. Loveen lankesit, kohta olet isääsi isompi.
—En minä ole loveen langennut.
—Et tiedä vielä itse, mutta kyllä siitä selviät. Tietäjäksi olet kohta valmis, kaikki on alkutaiat tehty siksi tullaksesi. Viimeiset vain vielä tekemättä, lukko kiinni vääntämättä.
—Anna, isä, minun mennä kotiin, minua väsyttää.
—Ei nyt kotiin, nyt on hetki tullut ja aika otollinen.
—Ei ole minusta tietäjäksi, isä.
—Ei ole toista maailmassa tietäjäksi niin valmiiksi varattua kuin sinä. Äitisi kohdussa sinusta jo tietäjä tehtiin. Ennenkuin synnyitkään, seisotin äitiäsi kolmena torstaina ennen auringon nousua paljaan taivaan alla kasvot pohjoiseen päin käännettyinä ja syötin hänelle koirasriekon aivoja. Se on lumoamaton eläin, siihen eivät pysty mitkään kirot, ja se näkee kaikenlaisia haltijoita ja niiden kanssa haastelee. Siitä sait tarkan ampujansilmän. Et syntynyt hammas suussa niinkuin olin toivonut, olit heikko ja huono, niin että kuolevaksi katsottiin—äitisi peruja—mutta silmäsi oli kirkas—isäsi peruja, suuren ja vanhan Panujen suvun—niin vein minä sinut, ennenkuin olit kolmen yön vanhaksi tullut ja ennenkuin olit nimen saanut, kosken partaalle ja otin vaahtoa pyörteestä, joka pyörii myötäpäivään, ja ripautin koivun vitsalla vettä selkääsi ja päähäsi ja loihdin näin— sanon, että muistaisit, kun kerran tietosi pojallesi perinnöksi jätät— loihdin näin:
—Koskesta kovimmat miehet, väeksi vähän urohon, miehen pienen miehuueksi.
He kulkivat tavallista tietään taikamajalle, eikä Jouko älynnyt muuta, kuin että nyt he sinne menevät ja nyt saa isä tietää, että hän on käärmeen tappanut. Oli yö, iltayö, ja rusko näkyi vielä taivaalla, punaten synkkien pilvien reunaa. Ilma oli lämmin ja hikevä, ja ukkosta oli ilmassa. Joukoa hiotti ja raukaisi niin, että vaivoin pysyi isän jäljessä.
—Ja että sinusta näkijä tulisi, joka tietää asiat edeltäpäin ja aavistaa, mitä tapahtuu, ja arvaa ihmisten mielet ja asiat, kun tulevat kysymään, niin otin kolme kiven sirua tuolta uhrikallion takaa, jonne ei aurinko koskaan paista ja jossa on ikuinen märkyys kesänsä talvensa pyhän lähteen vedestä; ja otin kolme muurahaisen lehmää ja panin ne päänalaisesi sisään yhdeksi yöksi. Ei ole vielä tehonut, mutta taika itää, itää kuin siemen; odottanet aikasi, suuri tietäjä sinusta sukeutuu, sukusi kunnia ja heimosi mahti.