—Lue loihtu … tee taikasi … sammuta tuli … estä edemmäksi leviämästä.
—Rukoile Jumalaasi puolestamme!
—Tuli palaa niin kauan kuin tahtoo—vastasi pappi totisena, mieli juhlallisena komeasta palosta, joka häntäkin kammotti.—Jumala sen aikanaan sammuttaa.
—Saaos sammumaan … suuret lahjat sinulle tuomme … pois peloitit omat haltijamme… Eivät ikinä takaisin tule … sinun Jumalasi mahtavampi … pyhän vuoren poltti … älä anna enää talojamme polttaa … teemme, mitä tahdot.
—Eivät talonne pala … pidämme vartiota, etteivät pala. Rukoilkaamme yhdessä. Langetkaamme polvillemme!
Hän lankesi polvilleen, ja muut seurasivat mukana, mutta kun hän alkoi rukouksensa, kuului huuto:
—Panula palaa!
Savua nousi Panulan pihasta, ja kun pappi riensi sinne miehineen, näkivät he Karin heinähangolla heittelevän ympärilleen palavia kaislavuoteita, jotka oli päiväksi kannettu pirtin seinämälle. Hän heitti niitä tuvan katolle, aittain katoille ja kiidätti viimeiset saunan katolle. Kuivat tuohikatot hulmahtivat tuleen silmänräpäyksessä.
—Miksi teit tämän? kysyi pappi.
—Koston täyttämiseksi,—vastasi Karl kiiluvin silmin. Tulkoon nyt takaisin tietäjä, tuhkana hänen tanhuansa pölisee!