—Tulkaa, tunnustakaa tämä Jumala, omistakaa hänet, kun vielä aika on, itsenne hänen lapsiksensa kastattakaa! Ei hän ketään pakota, ei ketään käskemällä käske. Mutta ei tiedä kukaan, milloin on ohitse hänen armonsa aika, milloin hänen pitkämielisyytensä päättyy. Ja silloin lyö hän kiinni armonsa oven, ja silloin kuuroille korville kolkutatte. Ystävänä hän minut lähetti, en miekkaan enkä keihääseen tarttunut, mutta kerran vielä hän vainolaisen luoksenne lähettää, pois täältä teidät korpiin karkoittaa, tulella ja miekalla ajaa; niinkuin ajoitte te Lapin miehet. Markkinatien teiltä kuningas silloin sulkee, markkinarauhan mitättömäksi julistaa, ja missä kulkenette, ojona on aina hänen kätensä teitä kurittaakseen. Kavahtakaa teitänne! Miettinette tarkoin, mitä olen sanonut! Huomenna mielenne ilmoittanette.
Eilen päätti hän virrellä puheensa, siunasi ja rukoili, ja lempeä oli ilme hänen silmissään. Nyt lopetti lyhyeen, tylysti astui alttarinsa edestä ja rypyssä oli hänen otsansa.
Miettivät taas miehet, totisina tuumivat, mutta kuta enemmän miettivät, sitä epävarmemmiksi kävivät. Ilpo kysyi arpaa, kotikannusta saunassaan tiedusteli, mutta ei arpa mitänä tiennyt; palanut oli iso kannus, joka koko heimon asioissa neuvoja antoi, ja vapisi arpojan käsi. Poissa oli oikea arpoja. Ja mitäpä arvastakaan, valetta oli Panullekin ladellut…
Lähetettiin Jorman majalle miehiä neuvoa kysymään. Vanhahan oli äijä, honkia horisi, aina sitä Väinöään vatvoi, mutta paljon oli nähnyt, paljon kuullut ja monia mielessään miettinyt.
Tuli Jorma miesten neuvotteluun Ilpolan tanhualle ja näin puheli:
—Kun mieltäni kysytte, mieleni sanon. Ei ole usein Jormaa kysytty, viimeisen kerran nyt puhun. Varoitin vihan tielle lähtemästä, kielsin kiroten kulkemasta. Nyt kävi niinkuin käyvän ennustin. Toteutui Lapin miehen ennustus. Ei olisi pitänyt köyhän miehen majoja polttaa. Kukistettu on Panun tieto. Valetieto oli Panun tieto. Vihoitti omat jumalat ja vihoitti vieraat. Sotaa kylvi, sotaa niitti. Vainon vakoa kynti, vaino kasvoi, ja viha versoi. Pakosalla on itse, ja pakoteillä ovat hyvät haltijat. En luule näille maille takaisin tulevan. Ei tule Tapio kuloisille kankaille, ei Mielikki maille mehuttomille. Palanut on pyhä lehto, Tapion karjan suoja, ja Kontolan miehet täällä jo kaskimaita katselevat. Noin näin nykyiset asiat, vieläkö muita kysynette?
—Sano, käymmekö kastettaviksi?
—Käydä täytynee, kun esivalta pakon panee. Sama teille lienee luopioille, kenen jumalia palvelette. Väinön tiedon hylkäsitte, ainoan oikean annoitte ylön. Papin tieto toki parempi kuin Panun tieto. Ei puujumalia palvele, ei tyhmiä taikoja tekemään käske, ylähissä taivahissa hänen taattonsa asuvi. Hyvä on hänen virtensä, vaikkei Väinön virsien veroinen, teille välttänee. Tehnette niinkuin käskenee.
—Entäs sinä, Jorma?
—Minä en Väinöä kenenkään Kiesuksiin vaihda. Mutta en vastarintaankaan vanha kykene. Teen niin kuin Väinö teki. Näin teki Väinö: Kun Marjatan poika hänen mailleen tuli, purteensa astui, pois purjehti. Pois lähden minäkin. Pois korpiin painun, on siellä kalaisia vesiä, joita ei vieras ole pilannut niinkuin nämä vedet pilaa, on siellä ansamaita, jonne loukkuni viritän, on kukkuloita ja vaaroja, joilla haltijalle uudet puut pyhitän. On kesää vielä kulkeakseni. Astun venheeseeni, suvannot soudan, kosket sauvon, selät lehtipurjeessa viilettelen, kannakset kaitaiset yli kiskon. Haen hiljaisen poukaman, kuusen alle majani kyhäisen, siellä kanneltani soittelen, siellä laulujani laulelen, ja kun kuolen, on taivaani minullakin. Tahdotteko kuulla laulua Jorman taivaasta?