Eivät kuitenkaan vielä kahden miehen kimppuun uskaltaneet, kun toisen nukkuessa toinen piti tulta vireillä. Mutta yhä rohkeammiksi kävivät, eivät enää ainoastaan yöpaikoille ilmaantuneet, vaan jo päivän aikana liikkeellä ollessakin näyttäytyivät, latua myöten pitkänä jonona juosta jolkutellen.
Oli vielä yksi yö taivas-alla vietettävä, yö viimeinen, ennenkuin asutuille maille ehdittäisiin. Sinne kun kerran päästäisiin, ei olisi Ilpolla hätää, levähtämään jäisi … hiihtäköön sitten Panu yksin edeltä.
Ilpon ihmeeksi yöpyi Panu tavallista aikaisemmin, teki nuotion aavan suon päässä olevalle metsäiselle kukkulalle, sanoi valvovansa iltayöstä … nukkukoon Ilpo ensin, kun on väsyneempi ja nouskoon sitten susia vastaan valvomaan aamupuoleen yötä.
Ilpo nukkui tulen viereen. Sudet olivat koko päivän olleet näkyvissä ja kuuluvissa. Kerran olivat jo ympäröineet Ilpon, ja jos ei Panu huudon kuultuaan olisi hätään joutunut, olisivat päälle käyneet. Vaivoin oli nälkäiset pedot saatu kaikkoamaan, mutta huomenna kai tulevat takaisin. Ei ehkä auttaisi enää kahdenkaan miehen vastarinta.
Ilpo nukkui kyljellään havujen päällä sukset pystyssä päänsä pohjissa, kuorsasi raskaasti eikä herännyt, vaikka Panu häntä jalallaan kosketti. Se nukkuisi mistään tietämättä ja mitään kuulematta aamuun asti. Mahtaisiko saada hereille sittenkään, kun tuli hänen aikansa valvoa? Ja jos heräisikin, olisiko vartion pitäjätä, eikö nukahtaisi tänäkin yönä niinkuin oli viime yönäkin nukahtanut, nuotio sammuisi, ja siinä olisi susilauma kimpussa, kumpaisenkin suuhunsa söisivät.
Kastettu ja luopio! Oli kerran pettänyt, voisi pettää toistenkin.
Kertoisi kuulemansa akalleen, akka papille.
Panu päätti lähteä ja jättää Ilpon nukkumaan. Hän otti Ilpon sukset, sitoi ne yhteen ja pisti kärjet tuleen. Tervattu pikeytynyt puu syttyi ja alkoi roihuta kuin paras tervassoihtu. Sitten hajoitti hän nuotion ja sammutti kekäleet. Sen tehtyään hyppäsi hän suksilleen ja puhalsihe alas kukkulalta aavalle suolle. Susilauma hyökkäsi metsästä hänen jälkeensä, mutta pelästyi palavaa soihtua ja loikkasi takaisin.
Kun Panu suon yli hiihdettyään tuli toisen kukkulan juurelle ja alkoi kiivetä sen rinnettä ylös, kuuli hän toisesta päästä suota tappelevien susien rähinän ja arvasi, että ne riitelivät saaliista, jonka hän oli heille jättänyt.
Kukkulalle tultuaan kuulosti hän vielä kerran ja käänsi sitten suksensa niitä ilmoja kohti, missä tiesi Kontolan kirkon olevan ja missä hän oli taikansa täytäntöön paneva.