—En pelkääkään, vaikka tappanet!—ja Panu oikaisihe niin suoraksi kuin pääsi, hetkellistä heikkouttaan häveten, ja kesti tällä kertaa papin silmänluonnin.
Vaivoin sai Olai vihansa voitetuksi ja vähällä oli, ettei velhon omaa asetta hänen röyhkeään otsaansa upottanut.
—Lähdemme! virkkoi hän Reidalle ja teki Panulle merkin astua edellä.
—Minne viet? kysyi Panu.
—Kaikista pahoista töistäsi palkkaasi saamaan! vastasi pappi ja lisäsi sitten painavasti:
—Turkuun tuomittavaksi ja velhona poltettavaksi.
Oli, niinkuin Panu ei olisi kuullut sitä, niinkuin olisi muuta miettinyt, ja hän virkkoi:
—Yhtä sinulta kysyisin. En sinulle enää mitänä mahda. En taikojasi tiennyt, en sanojasi saanut. Ne tietää tahtoisin. Sano salaiset kolme sanaasi, joihin kironi kilpistyi.
—Älä sano, pappi! Älä sano sanojasi! huudahti Reita hädissään.
Sanoisiko hän sanansa? Mitkä olivat ne sanansa? Hän etsi, mietti, hänen silmissään välähti, hän epäili, sanoisiko—mutta sitten hän virkkoi: