—Ei saa syyttä repiä … älkää, hyvät miehet, repikö! vaikeroi Hilappa ollen armoille antauvinaan.
—Saa syyttäkin reitalaista repiä! huusi Taru. Tänne tievero! Anna viinasi, niin pääset!
—Riisutaan poro ja viedään pulkka pihaan!
Toiset reitalaiset olivat telmeen kestäessä tehneet kierroksen jäällä, mutta eivät saaneet vauhkoutuneita porojaan menemään päin, apuun päästäkseen. Ahdistelijat usuttivat koiriaan heidän kimppuunsa ja ammuskelivat heitä tylsillä nuolilla. Mutta silloin kuului vihainen vingahdus ilmassa ja samassa parahdus.
—Voi lempoa, kun rautanuolella ampui! huusi Taru.
Kaikki kokoontuivat Tarun ympärille ja unohtivat hetkeksi ahdistettavansa. Hilappa ja Aslo käyttivät tilaisuutta hyväkseen, nakkautuivat vikkelästi kuin kissat pulkkiinsa ja ehtivät toisten luo, ennenkuin heidät uudelleen saavutettiin. Ja pyrypilvenä kiisi lappalaisseurue tiehensä.
Taru kirkui ja kiroili niin, että sanat säkeniä iskivät. Hänen vasen kätensä riippui hervotonna, ja olkapäästä, jonka pitkä, terävä nuoli oli lävistänyt, valui verta virtanaan valkoiselle sarkakauhtanalle.
—Jälkeen joka mies niiden riettojen! huusi hän hammasta kiristäen.
—Ette niitä enää saavuta! virkkoi Kari, joka useiden muiden kanssa oli rientänyt jäälle tappelua asettamaan.
—Raukkoja teitä! kähisi Taru,—mutta vielä minä kerran sen…