—Tässä on sinulle viisi penniä, niin saat ostaa itsellesi omituisen ongen.
Poika ei tiennyt, mihin sen pistäisi, käänteli ja katseli sitä vähän aikaa, mutta kun uusi salakka taas tärähti siltaan, paiskasi hän rahan suuhunsa ja lähti juosten noutamaan saalistaan.
Olavi meni jälestä, ja Elli kuuli heidän juttelevan sillan päässä.
—Kyllähän sinun pitäisi saada onki nyt heti paikalla … eiköhän noilla pojilla olisi siimaa sinullekin antaa?
—Oit' niillä, voan kun n'ei anna.
—Antaa ne, kun me oikein koreesti pyydetään.
Hän sai ongen ja siiman ja yhdessä he menivät pojan kanssa sillan korvasta pajukosta vapaa taittamaan.
Kun kaikki oli kunnossa, kiipesi Olavi Heikin kanssa aidan yli virran äyräälle. Hän pani madonkin onkeen, neuvoi, minne viskata, ja poika aivan hehkui haltioissaan kädet ojona ja jalat tanassa.
—Jo nykii, jo nykii! puheli Olavi hänen takanaan. Vedä, vedä!—ja samassa vetäisi poika ahvenen maihin.
—Sillä lailla! Me sitä Heikin kanssa vasta oikeita kalamiehiä ollaan … me ei ongitakaan salakoita ja särjensinttejä.