Elli oli vähän aikaa vaiti vetäytyneenä teekeittiön taa, josta laski vettä kannuun. Asettaen sen paikoilleen sanoi hän sitten ääni vähän värähtäen:
—Sanokaa minulle, miksi olette niin pilkallinen … oletteko suuttunut jostain … olenko tehnyt jotain, joka…?
—Ette suinkaan!… Kuinka voitte sellaista otaksuakaan!… Pyydän anteeksi, jos olen tietämättäni antanut aihetta sellaiseen luuloon.
—Mutta teidän äänessänne on kuitenkin jotain, joka…
—Joka mitä?
—Jotain, joka … en minä tiedä … mutta en minä nyt enää ymmärrä teitä ollenkaan…
Viivytellen vastaustaan, miettien sitä ja löytäen mielestään purevan, sanoi hän tekeytyen rauhalliseksi:
—Ehkä olettekin oikeassa … minä ylipäänsä luulen, ettemme oikein ymmärrä toisiamme.
Se näytti sattuvan…
—Niinkö? Mutta olettehan niin usein sanonut päin vastoin?