—Mutta miksi ei? Sanokaa, ettekö tekin sydämessänne tunnusta, että me emme voi karttaa toisiamme noin … emmekä teeskennellä kylmyyttä silloin, kun rakastamme toisiamme niin … sanokaa!
Hän tarttui hänen käteensä, kumartui hänen luokseen, aikoi kietoa käsivartensa hänen vyötäisiinsä.
—Ei, ei! pyysi Elli taas ja koetti irtautua.—Elkää, minä pyydän!
—Mutta miksei? Sanokaa miksei?
—Siksi, etten minä saa … etten minä saa, vaikka tahtoisinkin.
—Mutta tehän rakastatte minua … tehän olette sanonut sen tekevänne!
—Ja juuri siksi, että teitä niin rakastan, minä tahtoisin, ettei minun tarvitsisi tuntea, että kukaan voi minua siitä syyttää.
—Mutta kuka teitä syyttäisi?
—Kaikki, koko maailma…
—Ja te välitätte maailmasta … siitä, mitä se sanoo!