—Voi, voi, sanokaa nyt!

—Voisitte te sentään säästää minua hänen hellyyksiltään … vaikkei se teitä itseänne vaivaisikaan, niin pyytäisin teitä kuitenkin tekemään sen minun tähteni.

—Kuinka te voitte sitä epäillä … pitäisihän teidän tietää, että tahdon tehdä kaikki, mitä voin…

—Mutta te ette kuitenkaan luule voivanne tehdä kaikkea!

Elli ei ehtinyt vastata, sillä pastori tuli samassa takaisin kirjettä tuoden. Se oli niiltä Olavin helsinkiläisiltä tuttavilta, jotka olivat olleet koko kesän jalkamatkalla ja nyt ilmoittivat kuitenkin päättäneensä, että he kulkevat tätä kautta, saapuvat ensi maanantaiaamuna kirkonkylään ja sitten jonkun päivän levättyään jatkavat matkaansa laivalla etelään. Ja vaatimalla he yhäkin vaativat, että Olavi tulisi heidän mukaansa.

Ellistä näytti, että hän kertoi sen aivan rauhallisella mielellä, melkeinpä mielihyvällä.

—Sinä tietysti vastaat, että he saavat mennä menojaan, sanoi pastori.

—En tiedä vielä.

—Mutta minä sanon, että sinä et mene … vastahan tässä juuri tulit … ja joko nyt pois? Siitä ei tule mitään!

—Olenhan ollut täällä jo toista kuukautta.