—En.
—No mennään sitten nukkumaan koko komppania.
Hän otti Elliä vyötäisistä ja sanoi hyvää yötä niinkuin heidän kumpaisenkin puolesta. Eikä Elli osannut irroittaa itseään, ennenkuin Olavi jo oli kääntänyt selkänsä ja alkanut nopein askelin kohota vinnille. Hän näki, että Olavin kasvot olivat vähän kalvenneet, että hän puri poskensa yhteen niin, että ne hetkeksi kuin luutuivat, ja että hän, jääkylmästi kumartaen ja heittäen häneen ylenkatseellisen katseen, käänsi hänelle selkänsä.
Vasta sitten riuhtaisihe hän irti ja tiuskaisi miehelleen:
—Anna minun olla!
—No, no … etkö tule kohta nukkumaan?
—En! huusi Elli silmät säihkyen. Mene sinä tiehesi ja anna minun olla rauhassa!
—Ka, ka … mikäs nyt?
—Sinä olet kömpelin, tyhmin, sivistymättömin mies maailmassa!
Pastori seisoi siinä silmät selällään, koetti lyödä leikiksi, mutta kun hän näki, että Elli oli tosissaan, ja tiesi, ettei silloin auttanut ruveta keskustelemaan, meni hän kiltisti kamariinsa.