Olavi oli ottanut esille paperossilaatikkonsa, joka oli hienoa hopeata, hän keikutti sitä vähän aikaa kahden sormen päässä ja sanoi sitten kun oli saanut tulen hienon, hyvälle tuoksuvan paperossin päähän:
—Tiedättekö, mistä tuo teidän taipumuksenne tulee?
—En.
—Teissä on varmaankin joku määrä taiteilijaluonnetta kätkettynä.
—Mistä te sen päätätte?
—Siitä, ettette tee sitä, mitä teette, käytännöllisessä tarkoituksessa, vaan ainoastaan sen itsensä vuoksi. Te rakastatte kukkien hoitoa kukkien vuoksi, nähdäksenne niiden kasvavan silmienne edessä.
Se oli kohteliaisuus, jonka hän muisti sanoneensa joskus ennenkin, kenties useammankin kuin yhden kerran. Ja hän oli tehnyt sen huomion, että kaikki naiset mielellään omaksuivat.
—Kyllä se on totta, että se siinä on minua enin kaikesta viehättänyt… Mitä pidätte näistä?
Hän näytti hänelle kimpun kieloja.
—Ne ovat mielikukkiani.