—Tuleeko hän teidän mukaanne?
—Meillähän on huomenna kesäkinkerit.
Elli oli aivan unohtanut sen. Nythän ne näet alkavat ja niitä kestää useampia viikkoja. Hänen miehensä tulee siis olemaan poissa ja he Olavin kanssa kahden kesken? Hän säpsähti sitä uutista, ei tiennyt oikein, millä lailla hän ottaisi sen vastaan. Mutta kun hän tunsi, että hän siitä sittenkin oli hyvillään, tuli hänelle halu olla ystävällinen miehelleen. Hän kiiruhti laittamaan hänen matkalaukkuaan ja tiedusteli häneltä päivällistä syötäessä, missä kylissä kinkereitä pidettäisiin. He saattoivat hänet sitten Olavin kanssa rantaan, ja Elli vastasi nenäliinallaan, kun pastori mennessään heilutti omaansa.
—Vai niin, että hän viipyy koko viikon poissa, sanoi Olavi heidän pihaan astuessaan.
—Niin, nyt saatte te niin kauan tyytyä minun seuraani.
—Ja te minun.
—Minä kyllä aina … mutta te tulette varmaankin ikävystymään niin, että piankin lähdette pois.
—Kyllä minä pysyn täällä, niin kauan kuin vain te pidätte.
—Jos ei muuta estettä olisi, niin saisitte minusta nähden olla täällä vaikka koko talvenkin.
—Saisinko…