Ja Sigrid ei pysynyt yhdessä kohti, riensi Ellin luota muuanne, muiden tyttöjen luo siitä puhumaan.
Ei Ellistä ollut se millekään, kun toisen päivän aamuna sitten julistettiin koko koululle luistinlupa. Hän vielä kirjojaan pulpetissaan järjesteli kotiin vietäväksi, kun muut tytöt jo olivat kaikki rientäneet tiehensä. Ellin ulos tullessa juoksivat jo toiset kadulla, Sigrid eillimmäisenä.
Joukko koulupoikia, käsissä kullakin luistimet, tulla heilasi häntä vastaan, ja heidän joukostaan hän tunsi yht'äkkiä Arthurin. Pojat täyttivät koko katukäytävän, ja Elli koetti painautua huoneen seinää vasten niin likelle kuin suinkin. Häntä vähän hävetti ja peloitti, eikä hän tiennyt oikein, mitä se oli. Mutta kun pojat tulivat kohdalle, niin Sigridin veli tervehti häntä kohteliaasti ja nosti hattuaan. Elli oli ensin vähällä vastata niiaamalla, mutta samalla muisti, että täytyy yhdenikäisille kumartaa. Ja siitä hän niin hämmentyi, että puoleksi niiasi, puoleksi kumarsi. Tästä hän taas säikähti niin, että jalat hervahtivat, ja tuntui niinkuin ei olisi paikaltaan päässyt.
Hän päätti, ettei hän mene jäälle… Mitä hän siellä, kun ei osaa luistellakaan?
Mutta sinne hän kuitenkin meni, kun ikkunasta näki, että portin sivu kulki jäälle päin niitäkin, joilla ei ollut luistimia.
Jäällä jo luisteltiin, mustanaan heilui pikku joukkioita sinne tänne. Kierä jää kiilsi päivän paisteessa ja ulvahteli salaperäisesti siellä täällä. Se hirvitti ja veti puoleensa samalla. Ja ennenkuin tiesikään, juoksi Elli juoksemalla alas rantaan.
Toiset luistelivat, toiset panivat luistimia jalkoihinsa, ja kaikilla oli kiire, ja kaikki olivat innoissaan, eikä kukaan joutanut Elliä huomaamaan.
Elli seisahtui rannalle katselemaan. Hän seurasi milloin mitäkin silmillään ja koetti katsella, kunnes katsottava katosi muiden joukkoon.
Sigrid luisteli siinä melkein hänen ohitsensa eikä huomannut häntä. Elli ihastui ja aikoi huutaa hänelle, mutta sitten ei kuitenkaan huutanut. Ja kun Sigrid vähän ajan päistä taas tuli ja vielä likemmitse, niin ajatteli Elli, että hän ei huuda … ei, vaikka mikä tulisi, koska ei Sigridkään häntä huomaa.
Hän rupesi laskemaan luisua, mutta silmillään hän yhä seurasi Sigridiä. Siellä se leijaili, koetti kiertää ympyrään, mutta sitten kääntyi taapäin ja oli kaatua. Silloin luisteli hänen veljensä ohitse, Sigrid ojensi molemmat kätensä, veli otti kiinni ja auttoi häntä takaperin luistelemaan. Sitten alkoivat he luistella rinnakkain ja kiersivät monta ympyrää. Elli tarkasteli heitä koko ajan. Kauniisti ne luistelivat, veli varsinkin. Hän vaikka heilui ja äkkiä kääntyi, luisteli milloin taapäin, milloin eteen, milloin pitkän matkaa toisella jalalla vain, niin näytti Eilistä kuitenkin, että hän ei saattaisi milloinkaan kaatua.