—Niin, no se oli Iida … mutta ei Arthur hänestä enää pidä … ei vähääkään…
Vähän aikaa he olivat vaiti. Sitten sanoi Elli:
—Minkähän tähden minä niin sitä sinun veljeäsi lienen pelännyt, kun ensi kerran hänet näin … hän oli minusta niinkuin joku aikamies herra…
—Hän onkin jo melkein aikamies … hänellä on jo partaakin vähän…
Hetken he olivat taas vaiti, ja Sigrid katseli Elliä silmästä silmään ja vähän hymyili.
—Mitä sinä naurat?…
—Enhän minä naura…
—Vaan katsot minuun noin…
—Minä vain ajattelen erästä asiaa…
—Mitä asiaa?