—Mitä kirjaa sinä luet?
—Tämä on Runebergiä.
—Oletko sinä lukenut Tegnériä?… Tegnér on mainio runoniekka. Etkö sinä ole lukenut »Frithiofs sagaa»?
—En minä vielä ole, vaan on se minulla täällä mukana.
—Minä osasin Tegnérin »Frithiofs sagan» ulkoa ennen nuorena ollessani, ja muistan minä siitä vielä nytkin monet paikat:
»Kesä tulee, linnut laulaa, maa ja metsä vihannoi, vapahina järvet, virrat merta kohti pauhinoi, hehkuposkin niinkuin Freja ruusupensas punertaa, ihmispoven täyttää toivo, voima rinnan avartaa».
—Se Runeberg, kyllä minä olen siitä kuullut, että se hyvästi kirjoittaa, vaan en minä luule, että se Tegnérille vertoja vetää.— Luepas minulle siitä jotain, jota nyt luet … mitä se on?
—Tämä on »Hanna».
—Jahah! Hanna, vai niin…
—Äiti ei siitä oikein pidä, että minä tätä luen.—Se tuli melkein ajattelematta, ja Ellistä tuntui, että kun hän sen sanoi, hän oli tehnyt jotain epäjaloa.